Kylmä, karu, kaunis Islanti

Olimme päättäneet tehdä stopoverin Islannissa, koska lensimme Icelandairilla. Icelandair tarjoaa lisämaksuttoman pysähdyksen Islannissa, kun koneen vaihto on Keflavikissa. Suomeksi sanottuna lentolippujen hinta pysyy samana, vaikka et jatkaisikaan matkaa samantien. Me päätimme viipyä kaksi yötä.

Perheen aikuiset olivat jo kerran viettäneet vajaan viikon Islannissa ja halusimme näyttää lapsillekin vähän erilaista maisemaa. Lisäksi toivoimme, että pieni pysähdys helpottaisi jetlagia (eipä juuri auttanut). New Yorkista Keflavikiin lentää noin 5 tuntia. Alle 11-vuotiaat saavat aterian (ja puuhapussin), muille tarjoillaan juomia. Kaikki saivat vesipullon jo koneeseen mennessä. Kaikilla on omat viihdejärjestelmät, itse katsoin American Sniperin ja Matkijanärhen. Lentoyhtiönä pidän Icelandairista kovasti.

Islantiin saavuimme paikallista aikaa vähän ennen puoltayötä. Koneesta näkyi upea punainen auringonlasku. Pimeäähän toki ei tullut, koska keskiyön valoisuus on vähintään samaa luokkaa kuin Suomessa. Keflavikin kenttä ei ole suurensuuri ja pari kertaa siellä käyneenä oli helppo liikkua. Pikkubussi vei autovuokraamoon, josta sujuvasti saatiin varaamamme auto. Pikku ongelma vain, laukut eivät mahtuneet kyytiin.. Osa takapenkille ja jalkoihin. Toinen pikku ongelma, navigaattorissa ei jostain syystä ollut Islannin karttaa, vaikka Eurooppa olikin. Siitäpä hotellia etsimään sitten ihan arpapelissä. Onneksi oli valoisaa, eikä teitä ja liikennettä ollut ruuhkaksi asti.

Onnea on tienvarsikartat, joissa on kaikki kadut nimineen. Näillä päästiin perille. Hotelli oli itsepalveluhotelli, jossa ei ole henkilökuntaa paikalla. Jouduin kyllä ottamaan puhelun, josta heti vastasikin, kun avaimet eivät olleet siellä, missä oletin niiden olevan. Olin itse väärässä paikassa. Hups. Islantia pidetään yhtenä maailman turvallisimmista maista. Avaimet huoneeseen olivat siis todellakin hyllyllä nimellä varustetussa kirjekuoressa. =) Vihdoin lapsillekin oli omat sängyt. Ja sängyssä pussilakanat. Ja suihkusta todellakin tuli lämmintä vettä, koko ajan. Eikä sitä tarvitse säästellä, vulkaaninen maalämpö pitää siitä huolen. Harmi vaan, kun vielä kolmen aikaan aamulla ei nukuttanut yhtään.. Yhteen kännykkään saatiin muuten hotellilla ladattua wi-fin kautta Islannin kartta, joten sillä pärjättiin. Tosin pelkillä opasteillakin pärjää aika pitkälle.

Aamuksi kuitenkin kello soimaan. Suunniteltiin reittiä Krysuvikin kautta kohti Golden Ringiä eli Geysiria ja Gullfossia. Päivän ajomatkaksi tuli noin 400km. Liikenne muuttui täysin verrattuna Yhdysvaltoihin. Sää oli mahtava. Aurinko paistoi täydeltä terältä. Lämpötila kohosi jopa +14C asteeseen, mutta tuuli tekee säästä aina jäätävän. Edellisellä Islannin reissulla oli pääosin pilvistä ja sateista, joten tämä sää oli mieletön. Luonto on karu ja siinä on jotain, joka minua ainakin kiehtoo.

Krysuvik-Seltún on geotermista aluetta, jossa on höyryää, kuplii, pulppuaa ja haisee. Lapset pitivät nenästä kiinni koko ajan. Haju on kyllä melkoinen. Matkalla tuli vastaan islanninhevosia, joita on kaikkialla, samoin kuin lampaita. Pakollinen merenrantapysähdys. Tuulista, ei ollut rantalomailijoita.

Sitten kohti Geysiriä. Itse aito ja oikea Geysir ei enää purkaudu, ainoastaan tulivuorenpurkaus tai maanjäristys saattaa saada sen purkautumaan. Vieressä on kuitenkin pikkuveli Strokkur, joka purkautuu aika usein. Tuota purkausta sitten kameran kanssa odottelemaan. Katsoimme lopulta ehkä kolmisen purkausta, jotka olivat kyllä kovin erilaisia kuin pari vuotta sitten. Huomattavasti pienempiä ja lyhyempiä. Tuohon pääsee kuitenkin tosi lähelle, joten purkaus tuntuu isolta ja aidommalta verrattuna Yellowstonen Old Faithfulliin. Taisipa muutama ihminen kastuakin, kun tuuli heitti lähteen vedet päälle. =)

Geysiristä muutaman kilometrin päässä sijaitsee mieletön Gullfossin vesiputous. Ja nyt aurinkoisella säällä se pääsi kunnolla oikeuksiinsa. Sateenkaaria tuli näkyviin useita kertoja ja matkalla putouksen viereen, tuuli heitti vettä päälle niin paljon, että kastui. Toisaalta tuuli myös kuivasi märät vaatteet aika pian.

Tuolle päivälle oli luvattu sadetta 75%:n todennäköisyydellä, pisaraakaan ei saatu. Takaisin hotellille ajoimme Reykjavikin ohitustietä. Islannissahan tieverkosto ei ole kovin laaja. Yksi kehätie kiertää koko saaren. Eksymisen vaara on minimaalinen. Ja F-teille ei tavallisella vuokra-autolla ole asiaa. Keskiosaan maata ei siis pääse, eikä itsekseen kannata lähteä.

Illalla pakattiin laukkuja valmiiksi, koska huoneen luovutus oli klo 11 ja kone lähtisi yöllä klo 01. Pitkä päivä edessä. Tilaongelma ratkaistiin sillä, että hotellissa oli huone, jonne laukut pystyi jättämään. Pari isoa laukkua jäi siis sinne iltaa odottamaan. Tarkoituksena tänään oli käydä Blue Lagoon -kylpylässä. Ensin kuitenkin piti saada laukkujen tyhjä tila täytetyksi villalangoilla ja suunnaksi Alafoss, joka on Mosfellsbaerissa oleva lankamyymälä. Juurikin tuolla Mosfellsbaerissa asustelimme edellisellä matkallamme.

Alafossilta kassillinen lankaa, eväitä hankkimaan läheisestä Kronanista ja koska olimme yhtä pyyhettä vajaita kylpylään, niin pyyheostoksille Ikeaan. =) Matkalla tosin alkoi ahdistaa, koska löytämäni ja syömäni gluteeniton siemennäkkäri olikin sisältänyt hunajaa ja olen sille allerginen.. kieli alkoi turvota ja olotila muutenkin olla vähän epämiellyttävä. Onneksi mukana oli lääkkeitä ja olo helpottui. Muistutuksena taasen itselle, että tuoteselosteet kannattaa lukea ja yrittää tulkita, vaikka ne olisivat islanniksi.

Pääsimme kuitenkin kylpylään asti, jossa kävi ilmi, että emme mahdu sinne. Täyttä oli. Ei tullut mieleenkään, että olisi kannattanut ostaa liput etukäteen juuri tälle päivälle. Meille kerrottiin, että klo 19 kuitenkin olisi tilaa, mutta liput piti ostaa netistä. Onneksi wi-fi toimi ja saatiin liput lunastettua. Sitten aikaa kuluttumaan. Tehtiin suunnitelma, millloin haetaan laukut, mihin aikaan kylpylästä pois jne. Tässä välissä käytiin uusissa mielettömissä paikoissa, joita ei edellisellä reissulla huomattu.

Tästä hakemaan laukut ja sullomaan ne autoon. Sitten takaisin kylpylään. Blue Lagoon on mieletön ulkona oleva kylpylä, jossa lillutaan kuumassa maitomaisessa vedessä. Mitä kylmempi on, sitä erikoisempi kokemus on. Tuuli nostattaa höyryä ja näkyväisyys on välillä nolla. Sitä tunnelmaa ei voi kuvata. Täydellinen rentoutuminen on kuitenkin saavutettavissa. Kylpylä sijaitsee lähellä lentokenttää, joten jos joskus tuolla tekee välilaskun, kannattaa harkita, josko viettäisi pari-kolme tuntia Blue Lagoonissa seuraavaa lentoa odottaessa. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Aikuiselta peruslippu on 45€, mutta lapset pääsevät ilmaiseksi.

Parkkipaikalla märkien pyyhkeiden ja uikkareiden survominen laukkuihin ja punnituksia.. liikaa painoa. Piti jonkin verran organisoida, että saatiin kaikki laukut tasapainoon. Tämä oli ensimmäinen kerta ikinä, kun painorajojen kanssa oli tekemistä. Pienimpiin laukkuihin nyt ei mahdu niin paljoa tavaraa, että niissä olisi pelkoa ylipainon kanssa.

Sitten tankkaamaan ja autoa palauttamaan. Se ei mennytkään ihan niinkuin elokuvissa. Vuokraamossa väitettiin, että olisimme kolaroineet autoa. Onneksi oli otettu kuvat keulasta, jossa jotain murtumaa oli jo autoa saadessamme. Harmi vain, että kännykkä ei näyttänyt päivämäärää. Onneksi antoivat armon käydä oikeudessa ja uskoivat, ettei oltu tosiaankaan kolhittu autoa mihinkään. Lupasimme vielä kotona lähettää sähköpostiin kuvan autosta. Saimmekin päivämäärän näkymään, kun kuvat avattiin tietokoneella. Huh. Kannattaa siis todellakin kuvata ja syynätä auto sitä vuokrattaessa! 150€ olisi aika paljon maksettavaa jostain, johon itsellä ei ole osaa eikä arpaa.

Kentälle vuokraamon pikkubussilla, siellä automaatilla liput, laukut hihnalle ja turvatarkastukseen. Keflavik ei ole mikään iso kenttä, joten jonkin verran sai jonotella. Viimeiset ostokset tax freestä ja pian pääsikin jo koneeseen. Lento lähti klo 01 ja perillä Helsingissä paikallista aikaa klo 7.20. Matkustusaika vajaat 4 tuntia. Eipä siinä paljoa nukuttu.. Muuten kaikinpuolin hyvä lento.

Junaa jouduimme odottamaan vielä muutaman tunnin ja kotona olimme neljän jälkeen iltapäivällä. Väsymys alkoi olla jo aika hurja. Kaikki torkkuivat enempi tai vähempi junamatkalla, silmät eivät kertakaikkiaan enää kestäneet auki. Valveilla oltiin oltu yli 30 tuntia.. ja unirytmi totaalisen sekaisin. Mutta kotiin päästiin muuten melko lailla hyvissä sielun ja ruumiin voimissa. =)

Mount Rushmore ja matka jatkuu

Yellowstonen jälkeen vuorossa oli ajopäivä, jolloin siirryimme paikasta A paikkaa B. Paikka B oli sattumanvaraisesti kartasta valittu Spearfish, joka olikin yllättävän iso kaupunki. Kartalla pieneltä näyttävä paikka onkin yleensä isompi kuin kuvitella saattaa.. Mittasuhteet ovat vähän erilaiset kuin Suomen kartalla. =)

 

Aamu valkeni harmahtavana ja tuulisena. Matkaa Mount Rushmorelle ei ollut periaatteessa paljon ja päätimme mennä Spearfishistä lähtevää maisemareittiä. Reitti kulki kanjonin pohjalla, jossa ei sen kummempia maisemia sitten ollutkaan. Ihan nättiä luontoa kylläkin. Pieniä mutkia matkaan tuli, kun navigaattorin ohjeistama tie oli poikki.. Jouduimme kysymään neuvoa huoltoasemalta, josta saimme ihan oikean kartan ja sitä tulkitsemalla sitten pääsimme lähemmäs määränpäätä. Jostain syystä ystävämme navigaattori halusi kuitenkin ajattaa meitä jotain pikkutietä lähiöiden läpi ja matkaan meni varmasti ainakin tuplasti enemmän aikaa kuin isompaa tietä. Omiin sooloiluihin ei kuitenkaan uskaltanut lähteä. Ja törmäsimme matkalla mielenkiintoisiin kulkijoihin.

Pääsimme kuitenkin Mount Rushmorelle vihdoin ja viimein. Olihan sinne muitakin menijöitä.

Tie mutkittelee ylöspäin ja kerran siinä matkalla kallioon hakatut päät jo näkyivätkin. Sisäänpääsy parkkiin oli 11$ ja sillähän saisi käydä katselemassa presidenttejä koko vuoden ajan. En vaan kyllä tiedä, ketä kiinnostaa mennä sinne useampaan kertaan... Onhan se kallio ihan näkemisen arvoinen ja kaikinpuolin komea, mutta... siinäpä se. Ympärille on koottu kaikenlaista oheistuotetta ja krääsäkauppoja. No, tulihan siellä itsekin käytyä. Samassa on myös museo, jossa on paljon kuvia, esineitä ja kertomuksia louhimisajasta. Mielenkiintoinen kyllä. Ehkäpä tämä kansallinen muistomerkki on merkityksekkäämpi amerikkalaisille kuin meille eurooppalaisille.

Mount Rushmoren jälkeen meillä oli suunniteltu vielä tosi pitkä ajomatka seuraavaan yöpymispaikkaan, joten läksimme aika pian jatkamaan matkaa. Navigaattorilla oli vissiin huono päivä, koska ihmettelimme useampaankin otteeseen reittivalintoja.. Välillä toivoo, että mukana olisi kunnollinen vanhan ajan kartta. Matkalla oli tietyötä, vesisadetta, pitkää suoraa, peltoja, peltoja, suoraa ja suoraa. Nämä siirtymiset ovat puuduttavia, koska matkalla ei todellakaan ole mitään. Perille kuitenkin päästiin. Vuorossa oli toistaiseksi reissun edullisin majoitus, motelli, jossa ei ollut mitään muuta kuin (kapeat) sängyt, suihku ja vessa (ja hämähäkkejä ja kärpäsiä). Onneksi ei olla turhan nirsoja. =D

Seuraavana päivänä tiedossa oli pelkkää liikkumista eteenpäin. Vettä satoi ja sitä oli luvattu 100% varmuudella koko päiväksi. Piti muuten paikkansa. Alkumatka oli ihan siedettävää sadetta, ei juuri ajoa haitannut, mutta sitten sitä vettä taas saatiinkin. Ja navigaattorimme päätti myös ohjeistaa meidät mielenkiintoisia kinttupolkuja pitkin seuraavaan kohteeseen. Päätimme, että jatkossa katsomme etukäteen reittiä GoogleMapsista ja vähän vertaamme sitä navigaattorin opastuksiin.

Matkalla soittelimme autovuokraamoon, koska auto ilmoitteli että öljynvaihto alkaa olla käsillä. Ohjeena oli joko käyttää auto itse huollossa ja ottaa siitä kuitti, jonka vuokraamo sitten hyvittäisi tai käydä vaihtamassa auto lähimmällä vuokraamon toimistolla. Tuo toimisto olisi Detroitissa, jonne olisi tosi pitkä matka, eikä se ensisijaisesti olisi edes matkan varrella. Lisäksi selvisi, ettei autolla saa ajaa Kanadan puolelle, joten Niagaran putouksien katselu täytyy suunnitella uudella tavalla.

Löysimme lopulta perille hotelliimme, joka olikin vähän eri luokkaa kuin edellinen. Positiivisessa mielessä. Tämä oli oikeasti luksusta todella edulliseen hintaan. Näköjään kannattaa tehdä varaukset edellisenä iltana. Kävimme syömässä hyvässä meksikolaisessa ravintolassa ja sieltä palatessa päätimme vilkaista, mihin aikaan läheinen korjaamo seuraavana aamuna avautuisi. Sattuipa niin, että tuo paikka olikin vielä auki (kello siis 21.30) ja auto pääsi öljynvaihtoon siinä odotellessa! Reilu puoli tuntia istuskeltiin loungessa ja sitten homma oli hoidettu. Ja laskunkin lähettivät suoraan autovuokraamoon eli tämä kävi paremmin kuin olisi ikinä voinut kuvitella. Luulimme jo, että joudumme vaihtamaan kolmannen auton tälle reissulle. Nyt on toiveissa, että tällä päästään viikon kuluttua New Yorkiin asti.