Kylmä, karu, kaunis Islanti

Olimme päättäneet tehdä stopoverin Islannissa, koska lensimme Icelandairilla. Icelandair tarjoaa lisämaksuttoman pysähdyksen Islannissa, kun koneen vaihto on Keflavikissa. Suomeksi sanottuna lentolippujen hinta pysyy samana, vaikka et jatkaisikaan matkaa samantien. Me päätimme viipyä kaksi yötä.

Perheen aikuiset olivat jo kerran viettäneet vajaan viikon Islannissa ja halusimme näyttää lapsillekin vähän erilaista maisemaa. Lisäksi toivoimme, että pieni pysähdys helpottaisi jetlagia (eipä juuri auttanut). New Yorkista Keflavikiin lentää noin 5 tuntia. Alle 11-vuotiaat saavat aterian (ja puuhapussin), muille tarjoillaan juomia. Kaikki saivat vesipullon jo koneeseen mennessä. Kaikilla on omat viihdejärjestelmät, itse katsoin American Sniperin ja Matkijanärhen. Lentoyhtiönä pidän Icelandairista kovasti.

Islantiin saavuimme paikallista aikaa vähän ennen puoltayötä. Koneesta näkyi upea punainen auringonlasku. Pimeäähän toki ei tullut, koska keskiyön valoisuus on vähintään samaa luokkaa kuin Suomessa. Keflavikin kenttä ei ole suurensuuri ja pari kertaa siellä käyneenä oli helppo liikkua. Pikkubussi vei autovuokraamoon, josta sujuvasti saatiin varaamamme auto. Pikku ongelma vain, laukut eivät mahtuneet kyytiin.. Osa takapenkille ja jalkoihin. Toinen pikku ongelma, navigaattorissa ei jostain syystä ollut Islannin karttaa, vaikka Eurooppa olikin. Siitäpä hotellia etsimään sitten ihan arpapelissä. Onneksi oli valoisaa, eikä teitä ja liikennettä ollut ruuhkaksi asti.

Onnea on tienvarsikartat, joissa on kaikki kadut nimineen. Näillä päästiin perille. Hotelli oli itsepalveluhotelli, jossa ei ole henkilökuntaa paikalla. Jouduin kyllä ottamaan puhelun, josta heti vastasikin, kun avaimet eivät olleet siellä, missä oletin niiden olevan. Olin itse väärässä paikassa. Hups. Islantia pidetään yhtenä maailman turvallisimmista maista. Avaimet huoneeseen olivat siis todellakin hyllyllä nimellä varustetussa kirjekuoressa. =) Vihdoin lapsillekin oli omat sängyt. Ja sängyssä pussilakanat. Ja suihkusta todellakin tuli lämmintä vettä, koko ajan. Eikä sitä tarvitse säästellä, vulkaaninen maalämpö pitää siitä huolen. Harmi vaan, kun vielä kolmen aikaan aamulla ei nukuttanut yhtään.. Yhteen kännykkään saatiin muuten hotellilla ladattua wi-fin kautta Islannin kartta, joten sillä pärjättiin. Tosin pelkillä opasteillakin pärjää aika pitkälle.

Aamuksi kuitenkin kello soimaan. Suunniteltiin reittiä Krysuvikin kautta kohti Golden Ringiä eli Geysiria ja Gullfossia. Päivän ajomatkaksi tuli noin 400km. Liikenne muuttui täysin verrattuna Yhdysvaltoihin. Sää oli mahtava. Aurinko paistoi täydeltä terältä. Lämpötila kohosi jopa +14C asteeseen, mutta tuuli tekee säästä aina jäätävän. Edellisellä Islannin reissulla oli pääosin pilvistä ja sateista, joten tämä sää oli mieletön. Luonto on karu ja siinä on jotain, joka minua ainakin kiehtoo.

Krysuvik-Seltún on geotermista aluetta, jossa on höyryää, kuplii, pulppuaa ja haisee. Lapset pitivät nenästä kiinni koko ajan. Haju on kyllä melkoinen. Matkalla tuli vastaan islanninhevosia, joita on kaikkialla, samoin kuin lampaita. Pakollinen merenrantapysähdys. Tuulista, ei ollut rantalomailijoita.

Sitten kohti Geysiriä. Itse aito ja oikea Geysir ei enää purkaudu, ainoastaan tulivuorenpurkaus tai maanjäristys saattaa saada sen purkautumaan. Vieressä on kuitenkin pikkuveli Strokkur, joka purkautuu aika usein. Tuota purkausta sitten kameran kanssa odottelemaan. Katsoimme lopulta ehkä kolmisen purkausta, jotka olivat kyllä kovin erilaisia kuin pari vuotta sitten. Huomattavasti pienempiä ja lyhyempiä. Tuohon pääsee kuitenkin tosi lähelle, joten purkaus tuntuu isolta ja aidommalta verrattuna Yellowstonen Old Faithfulliin. Taisipa muutama ihminen kastuakin, kun tuuli heitti lähteen vedet päälle. =)

Geysiristä muutaman kilometrin päässä sijaitsee mieletön Gullfossin vesiputous. Ja nyt aurinkoisella säällä se pääsi kunnolla oikeuksiinsa. Sateenkaaria tuli näkyviin useita kertoja ja matkalla putouksen viereen, tuuli heitti vettä päälle niin paljon, että kastui. Toisaalta tuuli myös kuivasi märät vaatteet aika pian.

Tuolle päivälle oli luvattu sadetta 75%:n todennäköisyydellä, pisaraakaan ei saatu. Takaisin hotellille ajoimme Reykjavikin ohitustietä. Islannissahan tieverkosto ei ole kovin laaja. Yksi kehätie kiertää koko saaren. Eksymisen vaara on minimaalinen. Ja F-teille ei tavallisella vuokra-autolla ole asiaa. Keskiosaan maata ei siis pääse, eikä itsekseen kannata lähteä.

Illalla pakattiin laukkuja valmiiksi, koska huoneen luovutus oli klo 11 ja kone lähtisi yöllä klo 01. Pitkä päivä edessä. Tilaongelma ratkaistiin sillä, että hotellissa oli huone, jonne laukut pystyi jättämään. Pari isoa laukkua jäi siis sinne iltaa odottamaan. Tarkoituksena tänään oli käydä Blue Lagoon -kylpylässä. Ensin kuitenkin piti saada laukkujen tyhjä tila täytetyksi villalangoilla ja suunnaksi Alafoss, joka on Mosfellsbaerissa oleva lankamyymälä. Juurikin tuolla Mosfellsbaerissa asustelimme edellisellä matkallamme.

Alafossilta kassillinen lankaa, eväitä hankkimaan läheisestä Kronanista ja koska olimme yhtä pyyhettä vajaita kylpylään, niin pyyheostoksille Ikeaan. =) Matkalla tosin alkoi ahdistaa, koska löytämäni ja syömäni gluteeniton siemennäkkäri olikin sisältänyt hunajaa ja olen sille allerginen.. kieli alkoi turvota ja olotila muutenkin olla vähän epämiellyttävä. Onneksi mukana oli lääkkeitä ja olo helpottui. Muistutuksena taasen itselle, että tuoteselosteet kannattaa lukea ja yrittää tulkita, vaikka ne olisivat islanniksi.

Pääsimme kuitenkin kylpylään asti, jossa kävi ilmi, että emme mahdu sinne. Täyttä oli. Ei tullut mieleenkään, että olisi kannattanut ostaa liput etukäteen juuri tälle päivälle. Meille kerrottiin, että klo 19 kuitenkin olisi tilaa, mutta liput piti ostaa netistä. Onneksi wi-fi toimi ja saatiin liput lunastettua. Sitten aikaa kuluttumaan. Tehtiin suunnitelma, millloin haetaan laukut, mihin aikaan kylpylästä pois jne. Tässä välissä käytiin uusissa mielettömissä paikoissa, joita ei edellisellä reissulla huomattu.

Tästä hakemaan laukut ja sullomaan ne autoon. Sitten takaisin kylpylään. Blue Lagoon on mieletön ulkona oleva kylpylä, jossa lillutaan kuumassa maitomaisessa vedessä. Mitä kylmempi on, sitä erikoisempi kokemus on. Tuuli nostattaa höyryä ja näkyväisyys on välillä nolla. Sitä tunnelmaa ei voi kuvata. Täydellinen rentoutuminen on kuitenkin saavutettavissa. Kylpylä sijaitsee lähellä lentokenttää, joten jos joskus tuolla tekee välilaskun, kannattaa harkita, josko viettäisi pari-kolme tuntia Blue Lagoonissa seuraavaa lentoa odottaessa. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Aikuiselta peruslippu on 45€, mutta lapset pääsevät ilmaiseksi.

Parkkipaikalla märkien pyyhkeiden ja uikkareiden survominen laukkuihin ja punnituksia.. liikaa painoa. Piti jonkin verran organisoida, että saatiin kaikki laukut tasapainoon. Tämä oli ensimmäinen kerta ikinä, kun painorajojen kanssa oli tekemistä. Pienimpiin laukkuihin nyt ei mahdu niin paljoa tavaraa, että niissä olisi pelkoa ylipainon kanssa.

Sitten tankkaamaan ja autoa palauttamaan. Se ei mennytkään ihan niinkuin elokuvissa. Vuokraamossa väitettiin, että olisimme kolaroineet autoa. Onneksi oli otettu kuvat keulasta, jossa jotain murtumaa oli jo autoa saadessamme. Harmi vain, että kännykkä ei näyttänyt päivämäärää. Onneksi antoivat armon käydä oikeudessa ja uskoivat, ettei oltu tosiaankaan kolhittu autoa mihinkään. Lupasimme vielä kotona lähettää sähköpostiin kuvan autosta. Saimmekin päivämäärän näkymään, kun kuvat avattiin tietokoneella. Huh. Kannattaa siis todellakin kuvata ja syynätä auto sitä vuokrattaessa! 150€ olisi aika paljon maksettavaa jostain, johon itsellä ei ole osaa eikä arpaa.

Kentälle vuokraamon pikkubussilla, siellä automaatilla liput, laukut hihnalle ja turvatarkastukseen. Keflavik ei ole mikään iso kenttä, joten jonkin verran sai jonotella. Viimeiset ostokset tax freestä ja pian pääsikin jo koneeseen. Lento lähti klo 01 ja perillä Helsingissä paikallista aikaa klo 7.20. Matkustusaika vajaat 4 tuntia. Eipä siinä paljoa nukuttu.. Muuten kaikinpuolin hyvä lento.

Junaa jouduimme odottamaan vielä muutaman tunnin ja kotona olimme neljän jälkeen iltapäivällä. Väsymys alkoi olla jo aika hurja. Kaikki torkkuivat enempi tai vähempi junamatkalla, silmät eivät kertakaikkiaan enää kestäneet auki. Valveilla oltiin oltu yli 30 tuntia.. ja unirytmi totaalisen sekaisin. Mutta kotiin päästiin muuten melko lailla hyvissä sielun ja ruumiin voimissa. =)

Niagara Falls

Saavuimme lähelle Niagaran putouksia jo edellispäivänä. Hotelli sijaitsi noin viiden mailin päässä putouksilta. Alunperin oli suunnitelmissa yöpyä Kanadan puolella (jossa on hulppeita hotelleja putousnäköaloilla, edullisesti), mutta koska autovuokraamo kielsi auton viennin rajan yli, tämä suunnitelma muuttui.Varasimme kaksi yötä samasta paikasta, joka olikin tosi hyvä idea, koska päivä putouksilla vei mehut. Lähellä hotellia oli iso outlet-myymälä, jossa ehdimme saapumispäivänä käydä hetken shoppailemassa.

Lähdimme ajelemaan ennen puoltapäivää kohti putouksia. Ja väärästä risteyksestä heti kärkeen ja tietullia maksamaan, kun kääntyäkään ei enää voinut. No, eipä siinä. Päästiin perillekin pienen lenkin kautta. Kaiken kaikkiaan ei mitenkään kehuttavia opasteita missään, vaikka kyseessä on kuitenkin valtava turistikohde, jossa käy kymmenisen miljoonaa ihmistä vuosittain. Menomatkalla putousten kuohu näkyi jo auton ikkunasta.

Parkkimaksu oli 10$, jolla auto sai olla parkissa koko päivän. Suuntasimme kävellen American Fallsille, joka on kokonaan Yhdysvaltojen puolella oleva putous. Tämä putous näkyy paremmin Kanadan puolelta.

Tästä kävelimme Hevosenkenkä-putoukselle, joka pääasiassa sijaitsee Kanadan puolella. Kuohu on mahtava ja vesi roiskuu. Sopiva tuuli nostaa vettä niin, että tuntuu kuin sataisi. Vene kuljettaa sadetakkiin verhoutuneita ihmisiä Hevosenkenkä-putouksen liepeille vartin välein molempien valtioiden puolelta. Me jätimme tämän ajelun lopulta väliin, koska voimat loppuivat kesken. Ehkä sitten joskus, jos tänne toiste eksyy. =)

Sittenpä otimme suunnan kohti Rainbow bridgea, jota pitkin siirrytään Kanadan puolelle. Tuo silta vaan oli päinvastaisella suunnalla kuin Hevosenkenkä-putous. Kävelymatkaa tuli aika runsaasti ja päivä oli vaihteeksi aika lämmin (ja nahka se vaan kärventyy), joten pientä väsymystä oli havaittavissa.

Siltaa pitkin pääsee siis myös kävellen naapurimaahan Kanadaan. Keskellä siltaa on liput rajan merkiksi.

Sillan toisessa päässä mennään tullivirkailijan luo, joka tarkastaa ja leimaa passit (jes, uusi maa plakkariin). Suomen kansalainenhan ei tarvitse viisumia Kanadaan, joten sinnepäin rajan ylitys sujui mutkattomasti. Jonottaakaan ei tarvinnut. Sittenhän sitä oltiin Kanadassa. Ensin pieni ruokatauko joen varrella ravintolassa.

Oma mielipiteeni on, että jos haluaa parhaat palat putouksista, kannattaa ehdottomasti mieluummin mennä Kanadan puolelle. Sinne näkyy sekä American Falls että Hevosenkenkä-putous. Laiva-ajelulle pääsee myös Kanadan puolelta. Kanadan puolelta lähtijöillä oli punaiset sadetakit ja Yhdysvaltojen puolelta siniset. =)

Varasimme etukäteen liput Kanadan puolella sijaitsevaan SkylonToweriin. Korkea näköalatorni (775 feet = 236m), jossa oli myös näköalahissi. Aika hyvät näkymät sieltä kyllä olikin.

.

Tästäpä vielä pikkulenkki lähemmäs Hevosenkenkä-putousta ja sitten suunta kohti siltaa ja Yhdysvaltoja. Ennen siltaa piti maksaa tulli, 0,50$ per nokka. Molempien maiden kolikot kävivät (automaatti). Sitten pääsi portista läpi. Ja sillan yli. Siellä passintarkastuksessa meni kotvasen kauemmin. Virkailija kyseli, mistä oltiin tultu ja onko mitään Kanadasta tuotua mukana. Lisäksi kaikkien, lastenkin, piti sanoa kansalaisuus. Mitään muita dokumentteja passeja lukuunottamatta ei tarvinnut. Tulostimme varalta ESTAt mukaan, mutta ei niitä sitten tarvittukaan, olivat varmaan koneella. Eipä siinäkään tullissa kauaa mennyt. Ovesta ulos ja oltiinkin taas virallisesti Yhdysvaltojen puolella.

Koko päivälle kävelymatkaa tuli yli 8 kilometriä. Että ei kai se ihme, jos vauhti vähän hiipuu jossain vaiheessa. Mukana on kuitenkin kaksi 11-vuotiasta.. Olimme ajatelleet mennä illalla vielä katsomaan valaistua putousta, mutta päätimme jättää sen väliin ja mennä ajoissa nukkumaan, koska matkaa olisi seuraavalle päivällä tarjolla kiitettävästi.

Kohta startataan

Vielä hetki, niin kauan suunniteltu matkamme kohti Amerikan ihmemaata alkaa. Ensin junaillen Helsinkiä kohti ja sieltä norjalaisin siivin Oslon kautta Los Angelesin miljoonakaupunkiin. En edes uskalla ajatella, kuinka pitkä rupeama tuo tulee olemaan. P-I-T-K-Ä.

Suunnitelmana on siis ajaa autolla Los Angelesista New Yorkiin ja aikaa tähän lystiin on varattu noin kolme viikkoa. Reitti on suurin piirtein mietitty, mutta ei sen tarkemmin aikataulutettu. Ensimmäinen majoitus on varattu, samoin auto vuokrattu, Las Vegasin etappi on myös varattu, samoin loppupiste New Yorkissa. Paluu tulee olemaan Islannin kautta stopover-tyyliin, eli kahden yön pysähdyksen taktiikalla tukikohtana Keflavik. Vinkkinä Islantiin matkaaville, kesäajan majoitus kannattaa varata hyvissä ajoin. Omamme on varattu huhtikuun alussa ja jo tuolloin vaihtoehtoja oli vähän jäljellä.

Tarkoitus olisi tässä blogissa pitää vähän itsellekin päiväkirjaa reissun aikana, laitella kuvia, kertoa kokemuksia ja ehkä jakaa joitain hyviä vinkkejä niille, jotka matkaa suunnittelevat.

Matkalla ollaan lähdossä omalla perheellä, johon sisältyy kaksi aikuista ja lapset 2x11v. Matkustustaustaa on jonkin verran itse kullakin, mutta näin pitkää reissua ei olla vielä koskaan tehty, ei yhdessä eikä yksin. Edessä on vielä pakkaaminen, mutta sitten kaikki alkaakin olla valmista lähtöön.

Näillä suunnitelmilla.