Niagara Falls

Saavuimme lähelle Niagaran putouksia jo edellispäivänä. Hotelli sijaitsi noin viiden mailin päässä putouksilta. Alunperin oli suunnitelmissa yöpyä Kanadan puolella (jossa on hulppeita hotelleja putousnäköaloilla, edullisesti), mutta koska autovuokraamo kielsi auton viennin rajan yli, tämä suunnitelma muuttui.Varasimme kaksi yötä samasta paikasta, joka olikin tosi hyvä idea, koska päivä putouksilla vei mehut. Lähellä hotellia oli iso outlet-myymälä, jossa ehdimme saapumispäivänä käydä hetken shoppailemassa.

Lähdimme ajelemaan ennen puoltapäivää kohti putouksia. Ja väärästä risteyksestä heti kärkeen ja tietullia maksamaan, kun kääntyäkään ei enää voinut. No, eipä siinä. Päästiin perillekin pienen lenkin kautta. Kaiken kaikkiaan ei mitenkään kehuttavia opasteita missään, vaikka kyseessä on kuitenkin valtava turistikohde, jossa käy kymmenisen miljoonaa ihmistä vuosittain. Menomatkalla putousten kuohu näkyi jo auton ikkunasta.

Parkkimaksu oli 10$, jolla auto sai olla parkissa koko päivän. Suuntasimme kävellen American Fallsille, joka on kokonaan Yhdysvaltojen puolella oleva putous. Tämä putous näkyy paremmin Kanadan puolelta.

Tästä kävelimme Hevosenkenkä-putoukselle, joka pääasiassa sijaitsee Kanadan puolella. Kuohu on mahtava ja vesi roiskuu. Sopiva tuuli nostaa vettä niin, että tuntuu kuin sataisi. Vene kuljettaa sadetakkiin verhoutuneita ihmisiä Hevosenkenkä-putouksen liepeille vartin välein molempien valtioiden puolelta. Me jätimme tämän ajelun lopulta väliin, koska voimat loppuivat kesken. Ehkä sitten joskus, jos tänne toiste eksyy. =)

Sittenpä otimme suunnan kohti Rainbow bridgea, jota pitkin siirrytään Kanadan puolelle. Tuo silta vaan oli päinvastaisella suunnalla kuin Hevosenkenkä-putous. Kävelymatkaa tuli aika runsaasti ja päivä oli vaihteeksi aika lämmin (ja nahka se vaan kärventyy), joten pientä väsymystä oli havaittavissa.

Siltaa pitkin pääsee siis myös kävellen naapurimaahan Kanadaan. Keskellä siltaa on liput rajan merkiksi.

Sillan toisessa päässä mennään tullivirkailijan luo, joka tarkastaa ja leimaa passit (jes, uusi maa plakkariin). Suomen kansalainenhan ei tarvitse viisumia Kanadaan, joten sinnepäin rajan ylitys sujui mutkattomasti. Jonottaakaan ei tarvinnut. Sittenhän sitä oltiin Kanadassa. Ensin pieni ruokatauko joen varrella ravintolassa.

Oma mielipiteeni on, että jos haluaa parhaat palat putouksista, kannattaa ehdottomasti mieluummin mennä Kanadan puolelle. Sinne näkyy sekä American Falls että Hevosenkenkä-putous. Laiva-ajelulle pääsee myös Kanadan puolelta. Kanadan puolelta lähtijöillä oli punaiset sadetakit ja Yhdysvaltojen puolelta siniset. =)

Varasimme etukäteen liput Kanadan puolella sijaitsevaan SkylonToweriin. Korkea näköalatorni (775 feet = 236m), jossa oli myös näköalahissi. Aika hyvät näkymät sieltä kyllä olikin.

.

Tästäpä vielä pikkulenkki lähemmäs Hevosenkenkä-putousta ja sitten suunta kohti siltaa ja Yhdysvaltoja. Ennen siltaa piti maksaa tulli, 0,50$ per nokka. Molempien maiden kolikot kävivät (automaatti). Sitten pääsi portista läpi. Ja sillan yli. Siellä passintarkastuksessa meni kotvasen kauemmin. Virkailija kyseli, mistä oltiin tultu ja onko mitään Kanadasta tuotua mukana. Lisäksi kaikkien, lastenkin, piti sanoa kansalaisuus. Mitään muita dokumentteja passeja lukuunottamatta ei tarvinnut. Tulostimme varalta ESTAt mukaan, mutta ei niitä sitten tarvittukaan, olivat varmaan koneella. Eipä siinäkään tullissa kauaa mennyt. Ovesta ulos ja oltiinkin taas virallisesti Yhdysvaltojen puolella.

Koko päivälle kävelymatkaa tuli yli 8 kilometriä. Että ei kai se ihme, jos vauhti vähän hiipuu jossain vaiheessa. Mukana on kuitenkin kaksi 11-vuotiasta.. Olimme ajatelleet mennä illalla vielä katsomaan valaistua putousta, mutta päätimme jättää sen väliin ja mennä ajoissa nukkumaan, koska matkaa olisi seuraavalle päivällä tarjolla kiitettävästi.

Cedar Point

Cedar Point - the rollercoaster capital of the world. Ei kai siinä muuta. Kaikenlaisia härveleitä ja houkutuksia. Allekirjoittaneelle kauhistuksia. =) Hirveitä vuoristoratoja, joita pelkästään katsomalla hirvittää. Onneksi osa perheestä halusi kokeilla kaikenlaiset härvelit, osa tyytyi vähän miedompiin. Mutta täältä, jos mistä löytyy kyllä varmasti kaikille sopivia laitteita. Päivä ei riitä kaikkien kokeilemiseen. Ei ehkä kaksikaan. Alue on valtava. Sijainti Erie-järvellä saaressa, hieno paikka kaikinpuolin.

 

Vuoristoratoja oli varmaan parikymmentä ja siihen lisäksi kaikki muut härvelit, pelit ja härpäkkeet, niin tekemistä ja näkemistä riittää. Tuollahan on maailman korkein vuoristorata, Top Thrill Dragster, joka nousee yli 120 metrin korkeuteen. Kiihtyvyys lähdössä on nollasta 120 mailiin tunnissa alle neljään sekuntiin. Ihmisten ilmeet olivat näkemisen arvoisia. Koko juttu on ohi 17 sekunnissa. Tässä linkki. Meikäläistä ei saisi mistään hinnasta tuohon kyytiin. Yksi meidän porukasta kävi kokeilemassa ja oli aika pyörällä päästään sen jälkeen.

Lipuilla oli suolainen hinta portilta ostettuna, 62$, mutta oli kyllä hintansa arvoinen kokemus. Netistä ostettuna etukäteen olisi saanut halvemmalla. Puistossa oli varmaan paljon ihmisiä, oli toki tiistai, ettei ehkä pahin sesonkipäivä. Mene ja tiedä. Hyvin sinne sekaan mahtui ja oli jopa väljää. Osaan laitteista oli pitkät jonotukset, tunnin kieppeillä, toisiin pääsi muutamassa minuutissa. Mitä hurjempi rata, sitä pidempi jonotus. Inhimillisiä aikoja kaikki ja monta kieputinta ehtii päivän aikana käymään. Puistohan on auki iltakymmeneen asti.

Kaikenikäisille on härveleitä. Pienillekin lapsille tosi paljon tekemistä. Alueella on myös vesipuisto. Sinne ei menty, enkä tiedä, olisiko sinne pitänyt erikseen maksaa vai ei. Parkkialue oli valtava, sen hinta taisi olla 11$. Kaikki syömiset olivat myös aika tyyriitä, mutta repun sai tuoda ja omia eväitä ja juomia syödä ja juoda. Ja vettä sai juoma-automaateista.

Sattuipa vielä aika kuuma päivä ja vaikka oli aurinkorasvat vedetty pintaan, niin valkonahkalla (siis minulla) on nyt tosi kauniit ravunpunaiset rajat kaulalla ja otsassa. Entiset olivat juuri ennättäneet hävitä.. Aurinkoa on ainakin saatu.

 

Käymisen arvoinen puisto. Ehdottomasti. Ainakin, jos tykkää hurjista laitteista. Suomessa olevat huvipuistolaitteet ovat aika minikokoisia näihin verrattuna. Alueellehan on siis ostettava lippu joka tapauksessa ja se on sama kaikille, ajelitpa tai et. Paitsi pienille lapsille on omat hintansa pituuden mukaan. Mitään rannekkeita ei ole. Paitsi, jos haluaa maksaa itsensä kipeäksi fastlane-rannekkeesta, joilla pääsee sitten jonon ohitse. Eipä olisi niistäkään tuona päivänä suurempaa hyötyä ollut. Aikaa kannattaa varata koko päivä, eikä suunnitella pidemmälle matkustamista päivän jälkeen. Sen verrran oli mehut poissa. =)

Mount Rushmore ja matka jatkuu

Yellowstonen jälkeen vuorossa oli ajopäivä, jolloin siirryimme paikasta A paikkaa B. Paikka B oli sattumanvaraisesti kartasta valittu Spearfish, joka olikin yllättävän iso kaupunki. Kartalla pieneltä näyttävä paikka onkin yleensä isompi kuin kuvitella saattaa.. Mittasuhteet ovat vähän erilaiset kuin Suomen kartalla. =)

 

Aamu valkeni harmahtavana ja tuulisena. Matkaa Mount Rushmorelle ei ollut periaatteessa paljon ja päätimme mennä Spearfishistä lähtevää maisemareittiä. Reitti kulki kanjonin pohjalla, jossa ei sen kummempia maisemia sitten ollutkaan. Ihan nättiä luontoa kylläkin. Pieniä mutkia matkaan tuli, kun navigaattorin ohjeistama tie oli poikki.. Jouduimme kysymään neuvoa huoltoasemalta, josta saimme ihan oikean kartan ja sitä tulkitsemalla sitten pääsimme lähemmäs määränpäätä. Jostain syystä ystävämme navigaattori halusi kuitenkin ajattaa meitä jotain pikkutietä lähiöiden läpi ja matkaan meni varmasti ainakin tuplasti enemmän aikaa kuin isompaa tietä. Omiin sooloiluihin ei kuitenkaan uskaltanut lähteä. Ja törmäsimme matkalla mielenkiintoisiin kulkijoihin.

Pääsimme kuitenkin Mount Rushmorelle vihdoin ja viimein. Olihan sinne muitakin menijöitä.

Tie mutkittelee ylöspäin ja kerran siinä matkalla kallioon hakatut päät jo näkyivätkin. Sisäänpääsy parkkiin oli 11$ ja sillähän saisi käydä katselemassa presidenttejä koko vuoden ajan. En vaan kyllä tiedä, ketä kiinnostaa mennä sinne useampaan kertaan... Onhan se kallio ihan näkemisen arvoinen ja kaikinpuolin komea, mutta... siinäpä se. Ympärille on koottu kaikenlaista oheistuotetta ja krääsäkauppoja. No, tulihan siellä itsekin käytyä. Samassa on myös museo, jossa on paljon kuvia, esineitä ja kertomuksia louhimisajasta. Mielenkiintoinen kyllä. Ehkäpä tämä kansallinen muistomerkki on merkityksekkäämpi amerikkalaisille kuin meille eurooppalaisille.

Mount Rushmoren jälkeen meillä oli suunniteltu vielä tosi pitkä ajomatka seuraavaan yöpymispaikkaan, joten läksimme aika pian jatkamaan matkaa. Navigaattorilla oli vissiin huono päivä, koska ihmettelimme useampaankin otteeseen reittivalintoja.. Välillä toivoo, että mukana olisi kunnollinen vanhan ajan kartta. Matkalla oli tietyötä, vesisadetta, pitkää suoraa, peltoja, peltoja, suoraa ja suoraa. Nämä siirtymiset ovat puuduttavia, koska matkalla ei todellakaan ole mitään. Perille kuitenkin päästiin. Vuorossa oli toistaiseksi reissun edullisin majoitus, motelli, jossa ei ollut mitään muuta kuin (kapeat) sängyt, suihku ja vessa (ja hämähäkkejä ja kärpäsiä). Onneksi ei olla turhan nirsoja. =D

Seuraavana päivänä tiedossa oli pelkkää liikkumista eteenpäin. Vettä satoi ja sitä oli luvattu 100% varmuudella koko päiväksi. Piti muuten paikkansa. Alkumatka oli ihan siedettävää sadetta, ei juuri ajoa haitannut, mutta sitten sitä vettä taas saatiinkin. Ja navigaattorimme päätti myös ohjeistaa meidät mielenkiintoisia kinttupolkuja pitkin seuraavaan kohteeseen. Päätimme, että jatkossa katsomme etukäteen reittiä GoogleMapsista ja vähän vertaamme sitä navigaattorin opastuksiin.

Matkalla soittelimme autovuokraamoon, koska auto ilmoitteli että öljynvaihto alkaa olla käsillä. Ohjeena oli joko käyttää auto itse huollossa ja ottaa siitä kuitti, jonka vuokraamo sitten hyvittäisi tai käydä vaihtamassa auto lähimmällä vuokraamon toimistolla. Tuo toimisto olisi Detroitissa, jonne olisi tosi pitkä matka, eikä se ensisijaisesti olisi edes matkan varrella. Lisäksi selvisi, ettei autolla saa ajaa Kanadan puolelle, joten Niagaran putouksien katselu täytyy suunnitella uudella tavalla.

Löysimme lopulta perille hotelliimme, joka olikin vähän eri luokkaa kuin edellinen. Positiivisessa mielessä. Tämä oli oikeasti luksusta todella edulliseen hintaan. Näköjään kannattaa tehdä varaukset edellisenä iltana. Kävimme syömässä hyvässä meksikolaisessa ravintolassa ja sieltä palatessa päätimme vilkaista, mihin aikaan läheinen korjaamo seuraavana aamuna avautuisi. Sattuipa niin, että tuo paikka olikin vielä auki (kello siis 21.30) ja auto pääsi öljynvaihtoon siinä odotellessa! Reilu puoli tuntia istuskeltiin loungessa ja sitten homma oli hoidettu. Ja laskunkin lähettivät suoraan autovuokraamoon eli tämä kävi paremmin kuin olisi ikinä voinut kuvitella. Luulimme jo, että joudumme vaihtamaan kolmannen auton tälle reissulle. Nyt on toiveissa, että tällä päästään viikon kuluttua New Yorkiin asti.

Yellowstone

Parin ajopäivän jälkeen saavuimme West Yellowstoneen, jossa yövyimme ennenkuin seuraavana aamuna suuntasimme Yellowstonen kansallispuistoon. West Yellowstone on aivan Yellowstonen sisääntuloporttien liepeillä ja oikein hyvä paikka majoittua ennen puistoa. Toki itse puistossakin voi majoittua, jos rahaa löytyy.. Siellähän on mielettömän upea hirsirakenteinen hotelli, mutta hinnat on myös sitä luokkaa.

Läksimme liikkeelle jo aamukymmenen hujakoilla ja jonot passien ostoon olivat jo melkoiset. Passi maksoi 30$. Maasto on alussa kovin suomalaista kuusineen ja mäntyineen. Toki vuorenhuiput kohoavat vähän korkeammalle.

Aika pian osuimmekin sitten ensimmäisten eläinten kohdalle. Nimittäin biisonilauman.

Yellowstonessa on luonnollisesti paljon villieläimiä ja niistä varoitellaankin jatkuvasti. Etenkin karhuista. Yksi karhu onnistuttiin bongaamaan kukkulan päällä. Tästä ei valitettavasti ehditty kuvaa ottamaa, kun autolla eteenpäin mentiin. Mutta nähty on! Biisoneja ehti kyllä kuvaamaan siitäkin edestä. Niitä oli kaikkialla ja paljon. Ja aika usein myös tiellä. Niitä sitten odoteltiin siirtyväksi kuin Lapissa poroja.

Yellowstonesta löytyy todella monenlaista maisemaa ja huomaa, että luonto on täysin omassa tilassaan. Kaatuneita ja palaneita puita ei kerätä pois, vaan ne ovat siellä, mihin ovat sattuneet jäämään. Alue on myös vulkaanista ja alla muhii supertulivuori. Geoterminen alue onkin aika vaikuttava. Kuumia lähteitä höyryää joka puolella, geysirit sylkevät vettä ja rikinhaju on valtava. Lapset eivät oikein tuosta hajusta pitäneet. =D Eihän se kovin miellyttävä toki ole.

 

 

Yellowstonessa sijaitseva suuri hirsihotelli Old Faithful Inn sijaitsee luonnollisesti suuren geysirin Old Faithfulin luona. Tuo suurin säännöllisesti purkautuva geysir huokuttelee ihmisiä katsomaan sitä sankoin joukoin. Aika hyvin satuimme sen luo, kun purkautumiseen oli kymmenisen minuuttia aikaa. Purkautumisväli voi olla aika pitkäkin, joten sitä voi joutua kotvasen odottelemaan. Old Faithful Innissä on taulu, jossa seuraava arvioitu purkautumisajankohta on ilmoitettu.

Kovin lähellehän geysiriä ei pääse, joten jotenkin itse koin, ettei se purkaus ollut niin näyttävä kuin mitä esimerkiksi Islannissa oleva Strokkur on. Komeahan se toki oli ja onhan se nähtävä, kun Yellowstoneen menee.

Old Faithful Inn sisältä

Tästä läksimme eteenpäin ja sitten huomasimmekin, että tie, jota oli tarkoitus mennä, oli suljettu. Jouduimme siis kiertämään toista reittiä.. Autojonot alkoivat kasvaa ja useita kertoja joutui odottelemaan jonossa, kun tie oli tukossa. Ihmiset pysähtyivät ottamaan kuvia jostain eläimestä, jolloin tukko oli valmis. Ohittaminen ei ollut mahdollista missään kohdassa. Ehdottomasti kannattaakin olla liikkeellä heti aamupäivästä, jolloin automäärät ovat vielä inhimilliset. Yellowstonessa käy vuosittain valtavat määrät ihmisiä, yli 3 miljoonaa vuosittain, joten ei mikään ihme, että ruuhkaa syntyy.

 

 

Upeaa luontoa ja monenlaista maisemaa puistossa näkee. Ja aika paljon yhden päivän reissulla jäi näkemättä. Nuo ruuhkat jonkin verran häiritsivät, koska liikenteeseen joutui keskittymään niin paljon.

 

Reittimme suuntautui koillisportista pois ja kartasta katsottiin hyvä reitti seuraavaan majapaikkaan. Reitti oli ehkä lyhyempi kuin toista kautta, mutta ei todellakaan nopeampi. Reitti oli mieletön kiipeäminen ylös kiharaisia vuoristoteitä pitkin ja paluu samanlaista tietä alas. Lunta oli huipulla enemmän kuin Suomessa konsanaan ja lämpötila laski +13C asteeseen. Tuo reitti olikin nimeltään Beartooth highway ja oli ihan oikeasti nimetty maisemareitiksi. Komea se kyllä oli.

 



Matka jatkuu Mount Rushmorelle. Ja edessä on useampi päivä, jolloin pääasiassa vain ajetaan. Välissä ei nimittäin ole MITÄÄN.

Grand Canyon

Majoituimme melko vaatimattomassa motellissa Williamsissa Route 66:n varrella vajaan sadan mailin päässä Grand Canyonin South Rimistä. Motellin taso oli melkoinen pudotus Las Vegasin jälkeen.. äänieristys oli mitäänsanomaton ja pelkkä kävely aiheutti lattian tärinän. Huoneessa oli kaksi queen size-sänkyä, telkkari ja kylpyhuone. Ei jääkaappia eikä mikroa. Sijaintinsa puolesta loistava, taso.. no, nukkumaan pystyi, koska naapurit olivat hiljaisia. =D Vastapäätä oli hyvä pihviravintola. Aamupala kuului hintaan. Perussettiä - vohveleita, paahtoleipää, hilloa, pullaa. Gluteenittomalle kahvia ja vesimelonia. Näillä mentiin. Hotellit ja motellitkin sadan kilometrin säteellä Grand Canyonista maksavat maltaita ja saa tehdä vähän hakuja, jos meinaa jotain edullista löytää.

Sää oli aamulla aurinkoinen, mutta viileä. Vegasin helteet saattoi unohtaa. Lisäksi oli luvattu sadetta ja edessä näkyvät pilvet olivat uhkaavia. Pilvet kuitenkin liikkuivat edellä niin, että pari pisaraa vettä taidettiin koko kanjonivierailun aikana saada. Sen jälkeen sitten "vähän" enemmänkin..

Tulimme puistoon siis South Rimin puolelta. Pysähdyimme ensimmäisessä Visitor Centerissä ostamassa puistopassin, joka maksoi 30$. Tässä puistossa passit tarkistettiinkin, eikä alueelle ollut asiaa ilman passia. Passin pystyi ostamaan toki myös siinä tarkastusporteilla. Siitä sitten vain eteenpäin. Ihmisiä oli paljon. Osa parkkialueista oli jo täynnä. Puistoon pääsee myös busseilla, jotka kiertävät kukin tietyn reitin. Bussiin voi hypätä ja sieltä pois miten haluaa. Tuolla samalla passilla pääsee ilmaiseksi kulkemaan busseilla. Itse kuljimme kuitenkin autolla, koska matkamme jatkui puiston läpi eteenpäin. Ensimmäisessä pysähdyspaikassa oli tarjolla matkamuistokauppaa, vessaa, infopistettä jne. Ja näköaloja. Puiston kotisivuihin voi tutustua tarkemmin tästä.

.

Näkymät ovat kieltämättä komeat. Tässä paikassa reunat on aika hyvin aidattu. Pudotus olisi suoraan alaspäin aika hurja.. Korkeanpaikankammoiselle ei tee hyvää kurkistella reunan yli.

Tien varrella oli vähän väliä levikkeitä, joissa voi pysähtyä ottamaan kuvia ja ihailemaan maisemia. Näissä ei yleensä kaiteita ollut ja monenlaista selfien ottajaa reunoilla keikkuikin. Hirvitti katsoa. Komeita kuvia kyllä varmaan saivat.

Aikaa jokaisella näköalapaikalla pysähtyminen kyllä vie, enemmän kuin voisi kuvitella, vaikka se olisikin vain muutaman kuvan räpsäisy.

Seuraava yöpymispaikka oli varattu Utahin puolelta, jonne matkaa olikin aika paljon ja nuo useat pysähtelyt olivat syöneet odotettua enemmän aikaa. Alkoikin tulla jo pimeää ja kirjautuminen motelliin oli ennen klo 21. Kello näytti puolta yhdeksää ja sitten hoksasimme, että oltiinkin siirrytty eri aikavyöhykkeelle eri osavaltion myötä ja kello olikin jo tuntia enemmän. Pientä paniikkia ilmassa siis, että näinkö meni varattu huone sivusuun. Onneksi ei ja vastaanotossa oli oikein ystävällinen naishenkilö. Huh. Huoneisto oli iso ja siisti, valitettavasti aivan tien varressa, jossa liikenne oli jatkuvaa koko yön. Minkäs teit.

Niin ja sitä vettäkin saatiin matkan varrella enemmän kuin tarpeeksi rakeilla varustettuna. Tie oli välillä ihan valkoinen. Ja vaikka ei ollut erityisen lämmin, allekirjoittaneen otsa ja nenä olivat illalla aivan punaiset. Aurinko oli näköjään kuitenkin paistanut..

What happens in Vegas, stays in Vegas

Takana kolmisen vuorokautta Las Vegasissa. Mieletön kaupunki, uskomattomia hotelleja, valtavasti ihmisiä, hälinää, musiikkia, mitä vain kuvitella saattaa.

Olimme varanneet huoneen etukäteen ja se oli ehdottomasti hienoin ja laadukkain huone, missä ikinä olemme olleet! Las Vegasissa on helppo sijoittaa hotelliin, koska tarjontaa on. Ja myös hienoja huoneita saa edullisesti. Omamme oli Elara Hilton Grand Vacations, joka sijaitsi kätevästi Stripillä suuren ostoskeskuksen kyljessä. Lisäksi viereisessä parkkitalossa (8 kerrosta) sai pysäköidä ilmaiseksi. Huoneistossa oli kokoa 80 neliötä ja siinä oli keittiö/olohuone, makuuhuone poreammeella ja kylpyhuone. Huoneistossa oli neljä TV:tä, pesukoneet, jääpalakone ym. keittiökapineet. Siis aivan täysin asuntoa vastaava varustus - jopa enemmän. Ja se hinta.. ei paljoakaan, reilun satasen per yö. Huonoja puolia oli pari, wi-fi oli maksullinen ja toimi tosi huonosti, jatkuvasti sai olla kirjautumassa uudelleen sisään. Aamupala ei myöskään kuulunut hintaan, eikä sitä oltu mihinkään järjestetty. Ilmeisesti aamupalakuponkeja olisi voinut ostaa ja niillä sitten jotain pientä alakerran Starbucksista saanut. Tätä ei siis meille otettu.

Käytännössä kävellen pääsee paikasta A paikkaan B, jos jaksaa ihmisvilinässä pyöriä. Päivällä on rauhallisempaa, mutta kun pimeys alkaa laskeutua, ihmismassat valtaavat kadut. Kaikkialla on kirkkaita värivaloja ja musiikki pauhaa. Kaduilla on kaikenlaisia rahankerjääjiä, toiset yrittävät jotain esittää, toiset ei. Kaupunki on tehty turisteille. Loppujen lopuksi itse alue on aika pieni, se on pyhitetty hotelleille, casinoille ja ravintoloille. Casinot sijaitsevat hotellien alatasoissa ja useimmat ovat kooltaan valtavia. Hotellien sisätilat ovat myös isoja nähtävyyksiä, joissa ihmiset vaeltavat sankoin joukoin. Sisällä saattaa olla puutarhaa, lintupuistoa, huvipuistoa, jättimäisiä esiintymislavoja jne. Kaikki on valtavan suurta.

Oma hotellimme sijaitsi aika keskellä Strippiä, joten siitä oli tavallaan lyhyt matka molempiin suuntiin. Kuljimmekin kävellen, vaikkakin kartalla lyhyeltä näyttänyt matka olikin usein oikeasti paljon pidempi. Perille aina päästiin ja takaisinkin vielä.

Mahtavin hotelli lienee Bellagio, jossa on maailmankuulut suihkulähteet, sisällä upea puutarha ja paljon muuta. Kooltaan siis aivan valtava. Tuosta hotellista varmaan löytyvät ne kaikkein kalleimmat huoneetkin. Bellagion ostoskadulla liikkeet ovat lajia Dior, Vuitton, Gucci jne.

Koko reissumme ensimmäisenä päivänä auton ikkunaan lensi kivi ja siitä jäi iso lommo. Kysyimme autovuokraamosta, miten tämän kanssa menetellään ja sieltä vastattiin, että olisi hyvä kätdä autoa näyttämässä vuokraamossa. Ja tämän päätimme tehdä nyt Vegasissa. Siinäpä kävikin sitten niin, että auto meni vaihtoon. Tarkempaa selitystä ei saatu, vaihdettiin vain autoa. Tilalle tuli samanlainen GMC, tosin enemmän ajettu ja vähän vähemmillä hienouksilla. Vaihto sujui näppärästi, huomattavasti helpommin kuin itse vuokraus. Toivotaan, että tällä päästäisiin New Yorkiin asti.

Vaikka hotellihuoneita saa hyvinkin edullisesti, niin kaikkeen muuhun saa kyllä tuhlattua helposti rahansa, jos haluaa. Liikkeet ovat pääosin merkkiliikkeitä ja hintaa löytyy. Ruokailu on vähintään Suomen hinnoissa ja pikkumyymälöissä elintarvikkeet maksavat hurjasti. Kaikkea on kuitenkin tarjolla. Yökerhot ja casinot jäivät meiltä luonnollisesti väliin, koska lasten kanssa matkalla ollaan. Niiden hintatasosta ei ole käsitystä, villi veikkaukseni on, että rahaa saa palamaan. Casinoiden läpi toki kuljettiin, koska kulkureitit hotellien sisällä menivät casinoiden poikki. Hotellien sisällä on opasteet, mihin suuntaan on mentävä, että pääsee johonkin toiseen hotelliin. Nämä kompleksit ovat niin isoja, ettei sitä voi mitenkään kuvista hahmottaa. Esimerkiksi Bellagion casinoalue tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan ja käännyitpä minne tahansa, se vaan jatkui.

Vegasista voisi kertoa vaikka mitä. Mieletön paikka, jonne kannattaa mennä, jos suinkin on mahdollista. Jos jotain kysymyksiä tulee, niin voin yrittää vastailla niihin vaikka kommenttikentässä.

Matka kuitenkin jatkuu, vaikka olisihan tuolla voinut viikonkin asustella. Nyt jo Arizonassa ja seuraavana kohteena Grand Canyon. Yöpymispaikan taso laski justiinsa luksushotellista erittäin vaatimattomaan motelliin. =D

Shop until you drop

Lähellä Los Angelesin majapaikkaamme oli jättimäinen Citadel outlet -myymälä, jossa on kauppoja niin paljon, että heikottaa. En tiedä, oliko lauantai paras mahdollinen päivä siellä käymiseen, mutta näin tehtiin. Valtavat parkkipaikat - täynnä. Jonnekin kulmaan auton sai parkkiin ja kohti ostosparatiisia. Muutamissa liikkeissä käytiin ensin järjestyksessä, mutta valtavat ihmismassat, pitkät jonot, kovaa pauhaava musiikki ja ulkona ollut kuumuus saivat luovuttamaan lopulta aika pian. Osassa hinnat olivat hyvinkin edullisia (tehtaanmyymälöitä kun ovat), mutta sen verran kannattaa olla hintatietoinen, ettei ihan kaikkea ole järkevää lähteä Suomeen asti kantamaan. Converselta tarttui mukaan kolmet tennarit (hups..), joista kahdet olivat alennuksessa alle 30$ ja toiset niistäkin sai puoleen hintaan, kun osti kahdet.

Esimerkiksi H&M oli kalliimpi kuin Suomessa. Yleensäkin parhaat alennukset sai, kun osti paljon. Sama systeemi tuntuu olevan ihan tavallisissa supermarketeissakin. Pakkaukset ovat valmiiksi jo niin isoja, ettei ainakaan tällaisen automatkailijan kannata hamstrata mitään mukaan.

Matka suuntautui Beverly Hillsin kautta ylöspäin. Itse Beverly Hills nyt ei sitten ollut sen ihmeempi kuin mikään muukaan. Navigaattoriin laitettu keskusta osoittautui asuinalueeksi, jossa paikallisia taloja oli vierivieressä. Ei sen kummempaa. Mutta tulipahan käytyä.

Seuraava stoppi oli Palmdale, pieni kaupunki Los Angelesista ylöspäin. Kuumuus oli valtava. Lämpötila jotain +35C. Tästä matka jatkuu kohti Kuolemanlaaksoa, jonne on ennusteessa luvattu +45C. Siellä ei varmaan villasukkia tarvita..

Venice Beach - Santa Monica

Aamupäivällä shoppailureissu läheiseen Target-myymälään, josta mukaan tarttui lähinnä vaatteita. Lapsille ostettiin paitaa, shortsia, uikkaria jne. Sattuneista syistä tultiin aika kevein kantamuksin (oma laukkuni painoi tullessa 9,5kg, paluumatkalla painoa lienee hieman enemmän).. =)

Siitäpä sitten muiden menijöiden sekaan kohti Venice Beachia. Ja menijöitähän riittää. Aurinko paistoi ja oli lämmintä, kunnes päästiin rannalle. Aurinko paistoi edelleen, mutta tuuli oli valtava ja kylmä. Hullut suomalaiset menivät tietysti uimaan (paitsi minä). Aallokko oli hurjaa, eikä kovin pitkälle kannattanut rannasta mennä. Vesikin oli valtavan kylmää. Niinhän siinä sitten kävi, että kaikilla on nahka punaisena enempi tai vähempi, koska aurinko ja kylmä tuuli on aina se petollinen yhdistelmä.

Hengenpelastustornit näyttävät tutuilta ainakin kaikille, jotka ovat joskus Baywatchia katsoneet. Näkyipä pari lifeguardiakin.

Auto oli pysäköity varsin kalliille paikalle, joten päätimme sitten lähteä rantaa pitkin kävelemään kohti Santa Monican kuuluisaa laituria. Laiturilla on mm. huvipuisto ja näkymä on tuttu monesta elokuvasta ja sarjasta.

Lapset kävivät ajelemassa vuoristoradassa, jonka jälkeen läksimmekin jo suuntaamaan takaisinpäin. Ruokailu hoitui nopeasti Mäkkärissä. Sitten tassua toisen eteen takaisin Venice Beachille. Kävelyä tälle päivälle tuli varmaan 8km.. Vihdoin pääsimme autolle ja matkalle kohti hotellia. Liikennettä oli taas runsaasti..

Tänään jätämme Los Angelesin taaksemme ja suuntaamme matkaa kartalla ylöspäin.

Hollywood

Eilinen päivä vietettiin Hollywoodissa. Otettiin auton nokka kohti Universal Studiota ja sinne päästiinkin suht helposti. Ruuhkaa oli moottoritiellä, mutta ei varmaan ole sellaista hetkeä, etteikö olisi. Puolen päivän aikaan Universal Studiolla oli kuitenkin kohtalaisen rauhallista, eikä lippuluukullekaan tarvinnut ihmeemmin jonotella.

 

 

Aamulla oli viileää ja harmaata, mutta ilma kirkastui ja olikin aika lämmintä. Valkoiset suomalaiset vetivät aurinkorasvaa pintaan, kun alkoi porottaa. Lipuista sai Autoliiton jäsenkortilla muutaman dollarin alennusta. Kyseistä korttia kannattaakin vilautella joka paikassa, koska sillä saa aika monesta paikasta alennusta. Mutta vaikka lipuilla olikin ihan suolainen hinta, niin oli kyllä ehdottomasti hintansa väärti! Tarjolla on normaalilipun lisäksi VIP-lippuja, joilla pääsee suoraan jonojen ohi. Näillä oli hintaa noin 50$ enemmän per nokka, ei ostettu, eikä olisi tarvittu. Sen verran kohtuullisella jonotuksella päästiin etenemään, että siinä olisi kyllä mennyt iso summa rahaa hukkaan. Jonotusaika oli ehkä 10-20 minuuttia per kohde.

Kaikki kohteet liittyivät luonnollisesti elokuviin ja meiltä taisi jäädä vain pari paikkaa käymättä, kun puisto sulkeutui illalla kello 18. Etenkin Waterworld oli aika mieletön show ja Revenge of the Mummy-ajelu, jossa mentiin niin lujaa, etten ole ennen moista kokenut. Lasten suosikki taisi olla Transformers.

 

Kaikin puolin päivä oli oikein onnistunut ja ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Erityisesti vähän isommille lapsille sopiva kohde. Päätimme jo alunperin jättää Disneylandin väliin ja keskittyä muihin kohteisiin.

Universal Studiolta suuntasimme Hollywoodin keskustaan, Hollywood boulevardille. Parkkipaikan löytäminen on aika mielenkiintoista ja kun alla on astetta kookkampi auto ja parkkiruudut ainakin siinä talossa suht pieniä, oli sovittelu aika haasteellista. Sinänsä kummallista, että parkkipaikat ovat ahtaita, kun autot ovat kuitenkin keskimääräistä suurempia.

Walk of Fame, tähtiä on kadun molemmin puolin. Aika paljon tuttuja nimiä tuli bongailtua, mutta ei jaksanut koko aikaa kulkea nokka alaspäin, kun ympärillä oli muutakin katseltavaa ja aika hurjan paljon ihmisiä.

Aikamme hortoiltuamme löysimme kivan pizzaravintolan ja koskapa listalla luki, että tarjolla on myös gluteenitonta, niin sinne siis. Ja voin kyllä sanoa, että ehkäpä jopa paras gluteeniton pizza, mitä olen ikinä syönyt! Eikä muidenkaan ruuassa ollut moitittavaa. Ja kun laskukaan ei ollut kovin suuri, niin voisiko paremmin mennä.

Ilta oli jo tosi pitkällä, kun vihdoin pääsimme takaisin majapaikkaamme. Takapenkkiläiset nukahtivat jo autossa ja siitä melkein suoraan yöunille. Unta ei tarvinnut houkutella.