New York, New York

New York. Ihana. Kamala. Iso. Mahtava. Mieletön. Meluisa. Kallis. Mitä vain. Kaikki sinne haluavat, ainakin melkein. Käsittämätön se kuitenkin on.

Auton palautus oli sovittu Manhattanin toiselle puolelle satamaan. Tuonne löydettiinkin aika helposti, eikä liikenne tuntunut kovinkaan ahdistavalta tässä vaiheessa. Tosin palautustoimisto oli kiinni. Palautuspaikkaa ei löytynyt. Bensa-asemaa ei ollut lähellä (yleensä vuokraamojen liepeillä on paljonkin asemia, koska autot palautetaan tankit täynnä). No. Onneksi terminaalissa oli infopiste, jossa ystävällinen mies soitteli ja kyseli, mihin auton voi palauttaa ja etsi vielä lähimmän bensa-asemankin. Sitten vain suunnistamaan tankkiin bensaa ja takaisin. Auto saatiin tyhjäksi kaikesta tavarasta ja parkkiin oikeaan paikkaan. Seuraava tehtävä: taksi. New Yorkissa takseja ei noin vain soitella ja tilailla. Vastapäätä löytyi sitten "taksi", jonka kanssa sovittiin hinnasta ja sitten vain kyytiin. Sitten nähtiin se oikea New Yorkin liikenne. Huhhei. Sinne ei todellakaan tee mieli lähteä ajelemaan!

Matkaa piti olla noin 5 mailia, aikaa meni tunti. Liikennettä oli valtavasti. Kaikki yrittivät tunkea parhaansa mukaan toistensa eteen. Röyhkeys on valttia. Manhattanille mennään Lincoln-tunnelin kautta, jossa on kaksi kaistaa suuntaansa. Tulli on 17$. Hurjaa menoa kaikin puolin. Ja sama ralli jatkuu Manhattanilla. Taksit ja autot poukkoilevat kaistalta toiselle, ihmiset hyppivät katujen yli, tööttiä käytetään koko ajan, ei pohjoismaalainen tiedä, mitä tekisi. Onneksi ei tarvinnut muuta kuin istua autossa. Ja onneksi olin takapenkillä, enkä nähnyt kaikkea. =D

Olimme varanneet majoituksen melko lailla keskustassa sijaitsevasta Salisbury-hotellista jo huhtikuussa, kun huomasimme, että hintataso New Yorkissa on jossain määrin aivan muuta kuin muualla maassa. Hotellihuone oli yllättävän iso ja siellä oli kaikkea, mihin meillä oli tarvetta. Hintalaatusuhde oli oikein hyvä.

Sää oli lämmin, mutta sumuinen. Pilvenpiirtäjien huippuja ei näkynyt. Päätimme lähteä katsomaan Times Squarea iltavalaistuksessa. Voi valtava sitä ihmismassaa, joka vyöryi katuja pitkin. Suurin osahan varmaan oli turisteja, vaikka toki kaupungissa on yli 8 miljoonaa asukasta itsessään. Hurja määrä. Tuossa ihmismassassa ei huvittanut kovin pitkään olla ja kävelimme takaisin hotellille. Matkalle sattui mm. Radio City Music Hall.

Aamupalaa ei hintaan kuulunut, mutta sen olisi saanut 10 dollarin (+verot) lisämaksusta per nenä. Emme käyneet kokeilemassa, koska ei ollut mitään käsitystä, mitä olisi ollut tarjolla. Allekirjoittaneen ruokarajoitukset huomioiden ei huvita maksaa mistään, jos ei tiedä, saako mitään kahvia kummempaa. Meillä oli vielä jotain eväitä jäljellä, joten aluksi pärjäsimme niillä.

Ensimmäisenä kokonaisena päivänä läksimme parin korttelin päässä sijaitsevaan Central Parkiin, jossa oli tarkoitus mennä eläintarhaan. Ensin teimme pienen lenkin kuitenkin Trump Toweriin. Torni on auki myös yleisölle ja muutaman kerroksen komeita liukuportaita voi käydä katsomassa. Komea on pytinki. Seinää pitkin valuu vesi ja kaikki hohtaa kullansävyssä.

Siitä sitten suunnaksi Central Park. Onneksi eläintarha oli juuri siinä meitä lähinnä olevassa kulmassa, joten sinne pääsi suhteellisen nopeasti. Toiseen päähän kulkeminen olisikin varmaan jäänyt haaveeksi. Central Park on uskomattoman suuri, en olisi osannut edes kuvitella. Eläintarha oli tietenkin pakko nähdä jo Madagaskarin pingviinien vuoksi. =) Leijona kyllä puuttui, samoin kuningas Julien, eivätkä pingviinit olleet oikeasssa paikassa. Mutta yllättävän iso paikka oli ja eläimillä oli paljon tilaa. Lintualue varsinkin oli hieno ja lintuja putkahteli nenän eteen vaikka mistä. =) Ja minä näin vihdoin lunneja, joita olen halunnut nähdä jo kauan. Hassuja lintuja.

Lippujen hintoja en nyt muista, mutta ne olivat varsin maltilliset ja niillä pääsi myös lasten eläintarhaan, joka oli erikseen. Kiva paikka, lasten kanssa ehdottomasti kannattaa käydä. Puistoa itsessään emme sen pidemmälle lähteneet kiertelemään, koska sää oli aika tukahduttavan kuuma. Oli sunnuntai ja paikalliset olivat puistossa sankoin joukoin. Jotenkin on uskomatonta, että tuollaisessa hektisessä suurkaupungissa on noin iso viheralue, jonne ei juuri liikenteen meteli kuulu. Central Park on varmasti monen paikallisen henkireikä. Ainakin minun olisi, jos tuolla asuisin.

Kuuma sää vei mehut, joten eipä sitten kauemmas jaksettu lähteäkään enää. Illemmalla päätimme lähteä etsimään jotain ruokapaikkaa. Totuus iski vasten kasvoja. Hinnat ovat huimat! Löysimme Applebee'sin, joka on iso ketjuravintola, jossa olimme muualla maassa käyneet jo useamman kerran. Hintataso on edullinen ja ruoka on ollut hyvää. Siispä sinne. Jouduimme jonottamaan pöytää. Sitten pääsimme istumaan ja saimme ruokalistat käteemme. Hintataso olikin jotain aivan muuta kuin muualla. Esimerkiksi lasten annokset olivat hinnaltaan kaksinkertaiset. No, syötävä oli. Annokset olivat tosi pieniä, maultaan paljon huonompia ja hinnaltaan siis aika paljon kalliimpia kuin muualla. Liekö McDonaldsissakin New York-lisä, se jäi selvittämättä. Jos New Yorkissa haluaa syödä, kannattaa siihen varata oma budjetti. =) Sillä ruokakauppojakaan siellä ei ole. Pieniä myymälöitä löytyy, joissa pikku purkki jugurttia maksaa 2,50$. Tästä voi muut hinnat päätellä.

Toisen päivän suunnitelmaa pohdittiin pitkään. New Yorkissa olisi paikkoja, joissa vierailla, mutta meillä oli vain kaksi kokonaista päivää, joten oli turha haaveilla pääsevänsä kaikkialle. Mies halusi Intrepid-museoon, joka on lentotukialus, johon on koottu kaikenlaista aiheeseen liittyvää esineistöä ja tavaraa. Sinne siis. Päivä oli vieläkin kuumempi kuin eilen, joten vettä mukaan ja tassua toisen eteen.

Jos sota-alukset, lentokoneet, sukellusveneet, avaruussukkulat yms. kiinnostavat, niin Intrepid on oikea paikka vierailla. Lentotukialus on valtava, siellä sisällä oli koneita, helikoptereita, Enterprise-avaruussukkula ja vieressä sukellusvene. Avaruusaihe liittyi Hubble@25-näyttelyyn. Lapset (toinen varsinkin) eivät oikein olleet innostuineita paikasta ensin, mutta siellä on paljon juttuja, joita lapset voivat kokeilla ja tehdä. Mm. kokeilla, miten avaruudessa laitetaan ruuveja kiinni ja miten pienet sängyt sukellusveneessä on. Lopulta kaikki taisivat viihtyä oikein hyvin.

Sukellusveneeseen jouduimme odottamaan tosi kauan, varmaan lähemmäs tunnin, koska sinne sisälle ei kerralla päästetty montaa ihmistä. Ensin piti kulkea pienen aukon läpi, jossa katsottiin, että mahtuuko kulkemaan sukellusveneen sisällä. En tiedä, oliko kaiken odottamisen arvoinen, mutta ihan mielenkiintoinen vierailu kyllä.

Lentotukialuksella oli pieniä kojuja, joista sai ruokaa. Sieltäpä sitten 20 dollarilla saatiin koko poppoolle hodaria, ranskiksia ja limua. Maha tuli täyteen pikkurahalla. Mikä löytö! =D

Turnauskestävyys alkoi olla koetuksella, joten tallustelu takaisin hotellille oli tälle päivälle riittävä retki. Lämpötilan ollessa noin +35C, ei vaan jaksa. Lasten kanssa kävin vielä myöhemmin etsimässä matkamuistoja ja pientä aamupalaa seuraavalle aamulle. Sitten edessä oli viimeisiä pakkailuja seuraavan päivän lentoa varten.

Lento läksi klo 14. Kentällä oli oltava kolme tuntia ennen lähtöä. Matkaan oli varattava noin tunti ja taksin saamiseen hetki. Eli olimme ulkona kadulla matkalaukkuinemme klo 9. Taksi saatiin jotakuinkin heti, kun kuski tuli kyselemään, että tarvitsemmeko kyytiä. Melkoinen viritys laukkujen sullomisessa nähtiin.. ei nimittäin keltaisen taksin takakontti vedä sitä määrää tavaraa, mitä neljällä ihmisellä on. Etupenkillä oli pari laukkua ja reppuja. Takapenkillä neljä matkustajaa. Ja kyyti oli hurjaa. Kerran oli lähellä törmäys, kun viereisen kaistan tyyppi tunki päälle. Ja töötti soi. Tunti siihen meni ja perille päästiin. Ehjänä. Yksi pahoinvoivana. 

Meidät yllätti kaupungin kalleus. Etenkin, kun jo yli kolmen viikon ajan olimme maata kiertäneet ja tottuneet varsin edullisiin hintoihin. Lentokoneessa vieressäni istuneet ruotsalaiset päivittelivät myös kovia hintoja, etenkin syömisen suhteen.

Muutenhan kaksi päivää New Yorkissa on aivan liian vähän. Pintaraapaisu. Viikko tai kaksi olisi parempi aika (paitsi vararikko tulisi tai laihtuisi tehokkaasti), jos oikeasti haluaa nähdä paikkoja. Kävellen ei joka paikkaan jaksa lähteä, kortteliväli on yllättävän pitkä. Metro olisi varmaan paras vaihtoehto liikkumiseen. Jos toiste joskus pääsen, niin silloin voisin valita majoituksen jostain toisesta kulmasta, ehkä lähempää Vapaudenpatsasta. Tosi paljon jäi nimittäin näkemättä. Ja ajankohdaksi valitsisin ehkä kevään tai syksyn, kesällä on liian kuuma kaupunkimatkailuun. Tai ainakin nyt oli.

New York on kuitenkin ihan oma lajinsa. Mieletön kaupunki, jota ei oikeasti voi käsittää, ellei siellä ole käynyt. Asuisinko? En. Minulle se olisi liikaa, enkä koe, että lapsiperheelle se olisi mitenkään hyvä vaihtoehto. Mutta jos sinne on mahdollista matkustaa, niin kyllä kannattaa. Paksu lompakko on hyvä lisävaruste. =D

Niagara Falls

Saavuimme lähelle Niagaran putouksia jo edellispäivänä. Hotelli sijaitsi noin viiden mailin päässä putouksilta. Alunperin oli suunnitelmissa yöpyä Kanadan puolella (jossa on hulppeita hotelleja putousnäköaloilla, edullisesti), mutta koska autovuokraamo kielsi auton viennin rajan yli, tämä suunnitelma muuttui.Varasimme kaksi yötä samasta paikasta, joka olikin tosi hyvä idea, koska päivä putouksilla vei mehut. Lähellä hotellia oli iso outlet-myymälä, jossa ehdimme saapumispäivänä käydä hetken shoppailemassa.

Lähdimme ajelemaan ennen puoltapäivää kohti putouksia. Ja väärästä risteyksestä heti kärkeen ja tietullia maksamaan, kun kääntyäkään ei enää voinut. No, eipä siinä. Päästiin perillekin pienen lenkin kautta. Kaiken kaikkiaan ei mitenkään kehuttavia opasteita missään, vaikka kyseessä on kuitenkin valtava turistikohde, jossa käy kymmenisen miljoonaa ihmistä vuosittain. Menomatkalla putousten kuohu näkyi jo auton ikkunasta.

Parkkimaksu oli 10$, jolla auto sai olla parkissa koko päivän. Suuntasimme kävellen American Fallsille, joka on kokonaan Yhdysvaltojen puolella oleva putous. Tämä putous näkyy paremmin Kanadan puolelta.

Tästä kävelimme Hevosenkenkä-putoukselle, joka pääasiassa sijaitsee Kanadan puolella. Kuohu on mahtava ja vesi roiskuu. Sopiva tuuli nostaa vettä niin, että tuntuu kuin sataisi. Vene kuljettaa sadetakkiin verhoutuneita ihmisiä Hevosenkenkä-putouksen liepeille vartin välein molempien valtioiden puolelta. Me jätimme tämän ajelun lopulta väliin, koska voimat loppuivat kesken. Ehkä sitten joskus, jos tänne toiste eksyy. =)

Sittenpä otimme suunnan kohti Rainbow bridgea, jota pitkin siirrytään Kanadan puolelle. Tuo silta vaan oli päinvastaisella suunnalla kuin Hevosenkenkä-putous. Kävelymatkaa tuli aika runsaasti ja päivä oli vaihteeksi aika lämmin (ja nahka se vaan kärventyy), joten pientä väsymystä oli havaittavissa.

Siltaa pitkin pääsee siis myös kävellen naapurimaahan Kanadaan. Keskellä siltaa on liput rajan merkiksi.

Sillan toisessa päässä mennään tullivirkailijan luo, joka tarkastaa ja leimaa passit (jes, uusi maa plakkariin). Suomen kansalainenhan ei tarvitse viisumia Kanadaan, joten sinnepäin rajan ylitys sujui mutkattomasti. Jonottaakaan ei tarvinnut. Sittenhän sitä oltiin Kanadassa. Ensin pieni ruokatauko joen varrella ravintolassa.

Oma mielipiteeni on, että jos haluaa parhaat palat putouksista, kannattaa ehdottomasti mieluummin mennä Kanadan puolelle. Sinne näkyy sekä American Falls että Hevosenkenkä-putous. Laiva-ajelulle pääsee myös Kanadan puolelta. Kanadan puolelta lähtijöillä oli punaiset sadetakit ja Yhdysvaltojen puolelta siniset. =)

Varasimme etukäteen liput Kanadan puolella sijaitsevaan SkylonToweriin. Korkea näköalatorni (775 feet = 236m), jossa oli myös näköalahissi. Aika hyvät näkymät sieltä kyllä olikin.

.

Tästäpä vielä pikkulenkki lähemmäs Hevosenkenkä-putousta ja sitten suunta kohti siltaa ja Yhdysvaltoja. Ennen siltaa piti maksaa tulli, 0,50$ per nokka. Molempien maiden kolikot kävivät (automaatti). Sitten pääsi portista läpi. Ja sillan yli. Siellä passintarkastuksessa meni kotvasen kauemmin. Virkailija kyseli, mistä oltiin tultu ja onko mitään Kanadasta tuotua mukana. Lisäksi kaikkien, lastenkin, piti sanoa kansalaisuus. Mitään muita dokumentteja passeja lukuunottamatta ei tarvinnut. Tulostimme varalta ESTAt mukaan, mutta ei niitä sitten tarvittukaan, olivat varmaan koneella. Eipä siinäkään tullissa kauaa mennyt. Ovesta ulos ja oltiinkin taas virallisesti Yhdysvaltojen puolella.

Koko päivälle kävelymatkaa tuli yli 8 kilometriä. Että ei kai se ihme, jos vauhti vähän hiipuu jossain vaiheessa. Mukana on kuitenkin kaksi 11-vuotiasta.. Olimme ajatelleet mennä illalla vielä katsomaan valaistua putousta, mutta päätimme jättää sen väliin ja mennä ajoissa nukkumaan, koska matkaa olisi seuraavalle päivällä tarjolla kiitettävästi.

Cedar Point

Cedar Point - the rollercoaster capital of the world. Ei kai siinä muuta. Kaikenlaisia härveleitä ja houkutuksia. Allekirjoittaneelle kauhistuksia. =) Hirveitä vuoristoratoja, joita pelkästään katsomalla hirvittää. Onneksi osa perheestä halusi kokeilla kaikenlaiset härvelit, osa tyytyi vähän miedompiin. Mutta täältä, jos mistä löytyy kyllä varmasti kaikille sopivia laitteita. Päivä ei riitä kaikkien kokeilemiseen. Ei ehkä kaksikaan. Alue on valtava. Sijainti Erie-järvellä saaressa, hieno paikka kaikinpuolin.

 

Vuoristoratoja oli varmaan parikymmentä ja siihen lisäksi kaikki muut härvelit, pelit ja härpäkkeet, niin tekemistä ja näkemistä riittää. Tuollahan on maailman korkein vuoristorata, Top Thrill Dragster, joka nousee yli 120 metrin korkeuteen. Kiihtyvyys lähdössä on nollasta 120 mailiin tunnissa alle neljään sekuntiin. Ihmisten ilmeet olivat näkemisen arvoisia. Koko juttu on ohi 17 sekunnissa. Tässä linkki. Meikäläistä ei saisi mistään hinnasta tuohon kyytiin. Yksi meidän porukasta kävi kokeilemassa ja oli aika pyörällä päästään sen jälkeen.

Lipuilla oli suolainen hinta portilta ostettuna, 62$, mutta oli kyllä hintansa arvoinen kokemus. Netistä ostettuna etukäteen olisi saanut halvemmalla. Puistossa oli varmaan paljon ihmisiä, oli toki tiistai, ettei ehkä pahin sesonkipäivä. Mene ja tiedä. Hyvin sinne sekaan mahtui ja oli jopa väljää. Osaan laitteista oli pitkät jonotukset, tunnin kieppeillä, toisiin pääsi muutamassa minuutissa. Mitä hurjempi rata, sitä pidempi jonotus. Inhimillisiä aikoja kaikki ja monta kieputinta ehtii päivän aikana käymään. Puistohan on auki iltakymmeneen asti.

Kaikenikäisille on härveleitä. Pienillekin lapsille tosi paljon tekemistä. Alueella on myös vesipuisto. Sinne ei menty, enkä tiedä, olisiko sinne pitänyt erikseen maksaa vai ei. Parkkialue oli valtava, sen hinta taisi olla 11$. Kaikki syömiset olivat myös aika tyyriitä, mutta repun sai tuoda ja omia eväitä ja juomia syödä ja juoda. Ja vettä sai juoma-automaateista.

Sattuipa vielä aika kuuma päivä ja vaikka oli aurinkorasvat vedetty pintaan, niin valkonahkalla (siis minulla) on nyt tosi kauniit ravunpunaiset rajat kaulalla ja otsassa. Entiset olivat juuri ennättäneet hävitä.. Aurinkoa on ainakin saatu.

 

Käymisen arvoinen puisto. Ehdottomasti. Ainakin, jos tykkää hurjista laitteista. Suomessa olevat huvipuistolaitteet ovat aika minikokoisia näihin verrattuna. Alueellehan on siis ostettava lippu joka tapauksessa ja se on sama kaikille, ajelitpa tai et. Paitsi pienille lapsille on omat hintansa pituuden mukaan. Mitään rannekkeita ei ole. Paitsi, jos haluaa maksaa itsensä kipeäksi fastlane-rannekkeesta, joilla pääsee sitten jonon ohitse. Eipä olisi niistäkään tuona päivänä suurempaa hyötyä ollut. Aikaa kannattaa varata koko päivä, eikä suunnitella pidemmälle matkustamista päivän jälkeen. Sen verrran oli mehut poissa. =)

Mount Rushmore ja matka jatkuu

Yellowstonen jälkeen vuorossa oli ajopäivä, jolloin siirryimme paikasta A paikkaa B. Paikka B oli sattumanvaraisesti kartasta valittu Spearfish, joka olikin yllättävän iso kaupunki. Kartalla pieneltä näyttävä paikka onkin yleensä isompi kuin kuvitella saattaa.. Mittasuhteet ovat vähän erilaiset kuin Suomen kartalla. =)

 

Aamu valkeni harmahtavana ja tuulisena. Matkaa Mount Rushmorelle ei ollut periaatteessa paljon ja päätimme mennä Spearfishistä lähtevää maisemareittiä. Reitti kulki kanjonin pohjalla, jossa ei sen kummempia maisemia sitten ollutkaan. Ihan nättiä luontoa kylläkin. Pieniä mutkia matkaan tuli, kun navigaattorin ohjeistama tie oli poikki.. Jouduimme kysymään neuvoa huoltoasemalta, josta saimme ihan oikean kartan ja sitä tulkitsemalla sitten pääsimme lähemmäs määränpäätä. Jostain syystä ystävämme navigaattori halusi kuitenkin ajattaa meitä jotain pikkutietä lähiöiden läpi ja matkaan meni varmasti ainakin tuplasti enemmän aikaa kuin isompaa tietä. Omiin sooloiluihin ei kuitenkaan uskaltanut lähteä. Ja törmäsimme matkalla mielenkiintoisiin kulkijoihin.

Pääsimme kuitenkin Mount Rushmorelle vihdoin ja viimein. Olihan sinne muitakin menijöitä.

Tie mutkittelee ylöspäin ja kerran siinä matkalla kallioon hakatut päät jo näkyivätkin. Sisäänpääsy parkkiin oli 11$ ja sillähän saisi käydä katselemassa presidenttejä koko vuoden ajan. En vaan kyllä tiedä, ketä kiinnostaa mennä sinne useampaan kertaan... Onhan se kallio ihan näkemisen arvoinen ja kaikinpuolin komea, mutta... siinäpä se. Ympärille on koottu kaikenlaista oheistuotetta ja krääsäkauppoja. No, tulihan siellä itsekin käytyä. Samassa on myös museo, jossa on paljon kuvia, esineitä ja kertomuksia louhimisajasta. Mielenkiintoinen kyllä. Ehkäpä tämä kansallinen muistomerkki on merkityksekkäämpi amerikkalaisille kuin meille eurooppalaisille.

Mount Rushmoren jälkeen meillä oli suunniteltu vielä tosi pitkä ajomatka seuraavaan yöpymispaikkaan, joten läksimme aika pian jatkamaan matkaa. Navigaattorilla oli vissiin huono päivä, koska ihmettelimme useampaankin otteeseen reittivalintoja.. Välillä toivoo, että mukana olisi kunnollinen vanhan ajan kartta. Matkalla oli tietyötä, vesisadetta, pitkää suoraa, peltoja, peltoja, suoraa ja suoraa. Nämä siirtymiset ovat puuduttavia, koska matkalla ei todellakaan ole mitään. Perille kuitenkin päästiin. Vuorossa oli toistaiseksi reissun edullisin majoitus, motelli, jossa ei ollut mitään muuta kuin (kapeat) sängyt, suihku ja vessa (ja hämähäkkejä ja kärpäsiä). Onneksi ei olla turhan nirsoja. =D

Seuraavana päivänä tiedossa oli pelkkää liikkumista eteenpäin. Vettä satoi ja sitä oli luvattu 100% varmuudella koko päiväksi. Piti muuten paikkansa. Alkumatka oli ihan siedettävää sadetta, ei juuri ajoa haitannut, mutta sitten sitä vettä taas saatiinkin. Ja navigaattorimme päätti myös ohjeistaa meidät mielenkiintoisia kinttupolkuja pitkin seuraavaan kohteeseen. Päätimme, että jatkossa katsomme etukäteen reittiä GoogleMapsista ja vähän vertaamme sitä navigaattorin opastuksiin.

Matkalla soittelimme autovuokraamoon, koska auto ilmoitteli että öljynvaihto alkaa olla käsillä. Ohjeena oli joko käyttää auto itse huollossa ja ottaa siitä kuitti, jonka vuokraamo sitten hyvittäisi tai käydä vaihtamassa auto lähimmällä vuokraamon toimistolla. Tuo toimisto olisi Detroitissa, jonne olisi tosi pitkä matka, eikä se ensisijaisesti olisi edes matkan varrella. Lisäksi selvisi, ettei autolla saa ajaa Kanadan puolelle, joten Niagaran putouksien katselu täytyy suunnitella uudella tavalla.

Löysimme lopulta perille hotelliimme, joka olikin vähän eri luokkaa kuin edellinen. Positiivisessa mielessä. Tämä oli oikeasti luksusta todella edulliseen hintaan. Näköjään kannattaa tehdä varaukset edellisenä iltana. Kävimme syömässä hyvässä meksikolaisessa ravintolassa ja sieltä palatessa päätimme vilkaista, mihin aikaan läheinen korjaamo seuraavana aamuna avautuisi. Sattuipa niin, että tuo paikka olikin vielä auki (kello siis 21.30) ja auto pääsi öljynvaihtoon siinä odotellessa! Reilu puoli tuntia istuskeltiin loungessa ja sitten homma oli hoidettu. Ja laskunkin lähettivät suoraan autovuokraamoon eli tämä kävi paremmin kuin olisi ikinä voinut kuvitella. Luulimme jo, että joudumme vaihtamaan kolmannen auton tälle reissulle. Nyt on toiveissa, että tällä päästään viikon kuluttua New Yorkiin asti.

Yellowstone

Parin ajopäivän jälkeen saavuimme West Yellowstoneen, jossa yövyimme ennenkuin seuraavana aamuna suuntasimme Yellowstonen kansallispuistoon. West Yellowstone on aivan Yellowstonen sisääntuloporttien liepeillä ja oikein hyvä paikka majoittua ennen puistoa. Toki itse puistossakin voi majoittua, jos rahaa löytyy.. Siellähän on mielettömän upea hirsirakenteinen hotelli, mutta hinnat on myös sitä luokkaa.

Läksimme liikkeelle jo aamukymmenen hujakoilla ja jonot passien ostoon olivat jo melkoiset. Passi maksoi 30$. Maasto on alussa kovin suomalaista kuusineen ja mäntyineen. Toki vuorenhuiput kohoavat vähän korkeammalle.

Aika pian osuimmekin sitten ensimmäisten eläinten kohdalle. Nimittäin biisonilauman.

Yellowstonessa on luonnollisesti paljon villieläimiä ja niistä varoitellaankin jatkuvasti. Etenkin karhuista. Yksi karhu onnistuttiin bongaamaan kukkulan päällä. Tästä ei valitettavasti ehditty kuvaa ottamaa, kun autolla eteenpäin mentiin. Mutta nähty on! Biisoneja ehti kyllä kuvaamaan siitäkin edestä. Niitä oli kaikkialla ja paljon. Ja aika usein myös tiellä. Niitä sitten odoteltiin siirtyväksi kuin Lapissa poroja.

Yellowstonesta löytyy todella monenlaista maisemaa ja huomaa, että luonto on täysin omassa tilassaan. Kaatuneita ja palaneita puita ei kerätä pois, vaan ne ovat siellä, mihin ovat sattuneet jäämään. Alue on myös vulkaanista ja alla muhii supertulivuori. Geoterminen alue onkin aika vaikuttava. Kuumia lähteitä höyryää joka puolella, geysirit sylkevät vettä ja rikinhaju on valtava. Lapset eivät oikein tuosta hajusta pitäneet. =D Eihän se kovin miellyttävä toki ole.

 

 

Yellowstonessa sijaitseva suuri hirsihotelli Old Faithful Inn sijaitsee luonnollisesti suuren geysirin Old Faithfulin luona. Tuo suurin säännöllisesti purkautuva geysir huokuttelee ihmisiä katsomaan sitä sankoin joukoin. Aika hyvin satuimme sen luo, kun purkautumiseen oli kymmenisen minuuttia aikaa. Purkautumisväli voi olla aika pitkäkin, joten sitä voi joutua kotvasen odottelemaan. Old Faithful Innissä on taulu, jossa seuraava arvioitu purkautumisajankohta on ilmoitettu.

Kovin lähellehän geysiriä ei pääse, joten jotenkin itse koin, ettei se purkaus ollut niin näyttävä kuin mitä esimerkiksi Islannissa oleva Strokkur on. Komeahan se toki oli ja onhan se nähtävä, kun Yellowstoneen menee.

Old Faithful Inn sisältä

Tästä läksimme eteenpäin ja sitten huomasimmekin, että tie, jota oli tarkoitus mennä, oli suljettu. Jouduimme siis kiertämään toista reittiä.. Autojonot alkoivat kasvaa ja useita kertoja joutui odottelemaan jonossa, kun tie oli tukossa. Ihmiset pysähtyivät ottamaan kuvia jostain eläimestä, jolloin tukko oli valmis. Ohittaminen ei ollut mahdollista missään kohdassa. Ehdottomasti kannattaakin olla liikkeellä heti aamupäivästä, jolloin automäärät ovat vielä inhimilliset. Yellowstonessa käy vuosittain valtavat määrät ihmisiä, yli 3 miljoonaa vuosittain, joten ei mikään ihme, että ruuhkaa syntyy.

 

 

Upeaa luontoa ja monenlaista maisemaa puistossa näkee. Ja aika paljon yhden päivän reissulla jäi näkemättä. Nuo ruuhkat jonkin verran häiritsivät, koska liikenteeseen joutui keskittymään niin paljon.

 

Reittimme suuntautui koillisportista pois ja kartasta katsottiin hyvä reitti seuraavaan majapaikkaan. Reitti oli ehkä lyhyempi kuin toista kautta, mutta ei todellakaan nopeampi. Reitti oli mieletön kiipeäminen ylös kiharaisia vuoristoteitä pitkin ja paluu samanlaista tietä alas. Lunta oli huipulla enemmän kuin Suomessa konsanaan ja lämpötila laski +13C asteeseen. Tuo reitti olikin nimeltään Beartooth highway ja oli ihan oikeasti nimetty maisemareitiksi. Komea se kyllä oli.

 



Matka jatkuu Mount Rushmorelle. Ja edessä on useampi päivä, jolloin pääasiassa vain ajetaan. Välissä ei nimittäin ole MITÄÄN.

Grand Canyon

Majoituimme melko vaatimattomassa motellissa Williamsissa Route 66:n varrella vajaan sadan mailin päässä Grand Canyonin South Rimistä. Motellin taso oli melkoinen pudotus Las Vegasin jälkeen.. äänieristys oli mitäänsanomaton ja pelkkä kävely aiheutti lattian tärinän. Huoneessa oli kaksi queen size-sänkyä, telkkari ja kylpyhuone. Ei jääkaappia eikä mikroa. Sijaintinsa puolesta loistava, taso.. no, nukkumaan pystyi, koska naapurit olivat hiljaisia. =D Vastapäätä oli hyvä pihviravintola. Aamupala kuului hintaan. Perussettiä - vohveleita, paahtoleipää, hilloa, pullaa. Gluteenittomalle kahvia ja vesimelonia. Näillä mentiin. Hotellit ja motellitkin sadan kilometrin säteellä Grand Canyonista maksavat maltaita ja saa tehdä vähän hakuja, jos meinaa jotain edullista löytää.

Sää oli aamulla aurinkoinen, mutta viileä. Vegasin helteet saattoi unohtaa. Lisäksi oli luvattu sadetta ja edessä näkyvät pilvet olivat uhkaavia. Pilvet kuitenkin liikkuivat edellä niin, että pari pisaraa vettä taidettiin koko kanjonivierailun aikana saada. Sen jälkeen sitten "vähän" enemmänkin..

Tulimme puistoon siis South Rimin puolelta. Pysähdyimme ensimmäisessä Visitor Centerissä ostamassa puistopassin, joka maksoi 30$. Tässä puistossa passit tarkistettiinkin, eikä alueelle ollut asiaa ilman passia. Passin pystyi ostamaan toki myös siinä tarkastusporteilla. Siitä sitten vain eteenpäin. Ihmisiä oli paljon. Osa parkkialueista oli jo täynnä. Puistoon pääsee myös busseilla, jotka kiertävät kukin tietyn reitin. Bussiin voi hypätä ja sieltä pois miten haluaa. Tuolla samalla passilla pääsee ilmaiseksi kulkemaan busseilla. Itse kuljimme kuitenkin autolla, koska matkamme jatkui puiston läpi eteenpäin. Ensimmäisessä pysähdyspaikassa oli tarjolla matkamuistokauppaa, vessaa, infopistettä jne. Ja näköaloja. Puiston kotisivuihin voi tutustua tarkemmin tästä.

.

Näkymät ovat kieltämättä komeat. Tässä paikassa reunat on aika hyvin aidattu. Pudotus olisi suoraan alaspäin aika hurja.. Korkeanpaikankammoiselle ei tee hyvää kurkistella reunan yli.

Tien varrella oli vähän väliä levikkeitä, joissa voi pysähtyä ottamaan kuvia ja ihailemaan maisemia. Näissä ei yleensä kaiteita ollut ja monenlaista selfien ottajaa reunoilla keikkuikin. Hirvitti katsoa. Komeita kuvia kyllä varmaan saivat.

Aikaa jokaisella näköalapaikalla pysähtyminen kyllä vie, enemmän kuin voisi kuvitella, vaikka se olisikin vain muutaman kuvan räpsäisy.

Seuraava yöpymispaikka oli varattu Utahin puolelta, jonne matkaa olikin aika paljon ja nuo useat pysähtelyt olivat syöneet odotettua enemmän aikaa. Alkoikin tulla jo pimeää ja kirjautuminen motelliin oli ennen klo 21. Kello näytti puolta yhdeksää ja sitten hoksasimme, että oltiinkin siirrytty eri aikavyöhykkeelle eri osavaltion myötä ja kello olikin jo tuntia enemmän. Pientä paniikkia ilmassa siis, että näinkö meni varattu huone sivusuun. Onneksi ei ja vastaanotossa oli oikein ystävällinen naishenkilö. Huh. Huoneisto oli iso ja siisti, valitettavasti aivan tien varressa, jossa liikenne oli jatkuvaa koko yön. Minkäs teit.

Niin ja sitä vettäkin saatiin matkan varrella enemmän kuin tarpeeksi rakeilla varustettuna. Tie oli välillä ihan valkoinen. Ja vaikka ei ollut erityisen lämmin, allekirjoittaneen otsa ja nenä olivat illalla aivan punaiset. Aurinko oli näköjään kuitenkin paistanut..

What happens in Vegas, stays in Vegas

Takana kolmisen vuorokautta Las Vegasissa. Mieletön kaupunki, uskomattomia hotelleja, valtavasti ihmisiä, hälinää, musiikkia, mitä vain kuvitella saattaa.

Olimme varanneet huoneen etukäteen ja se oli ehdottomasti hienoin ja laadukkain huone, missä ikinä olemme olleet! Las Vegasissa on helppo sijoittaa hotelliin, koska tarjontaa on. Ja myös hienoja huoneita saa edullisesti. Omamme oli Elara Hilton Grand Vacations, joka sijaitsi kätevästi Stripillä suuren ostoskeskuksen kyljessä. Lisäksi viereisessä parkkitalossa (8 kerrosta) sai pysäköidä ilmaiseksi. Huoneistossa oli kokoa 80 neliötä ja siinä oli keittiö/olohuone, makuuhuone poreammeella ja kylpyhuone. Huoneistossa oli neljä TV:tä, pesukoneet, jääpalakone ym. keittiökapineet. Siis aivan täysin asuntoa vastaava varustus - jopa enemmän. Ja se hinta.. ei paljoakaan, reilun satasen per yö. Huonoja puolia oli pari, wi-fi oli maksullinen ja toimi tosi huonosti, jatkuvasti sai olla kirjautumassa uudelleen sisään. Aamupala ei myöskään kuulunut hintaan, eikä sitä oltu mihinkään järjestetty. Ilmeisesti aamupalakuponkeja olisi voinut ostaa ja niillä sitten jotain pientä alakerran Starbucksista saanut. Tätä ei siis meille otettu.

Käytännössä kävellen pääsee paikasta A paikkaan B, jos jaksaa ihmisvilinässä pyöriä. Päivällä on rauhallisempaa, mutta kun pimeys alkaa laskeutua, ihmismassat valtaavat kadut. Kaikkialla on kirkkaita värivaloja ja musiikki pauhaa. Kaduilla on kaikenlaisia rahankerjääjiä, toiset yrittävät jotain esittää, toiset ei. Kaupunki on tehty turisteille. Loppujen lopuksi itse alue on aika pieni, se on pyhitetty hotelleille, casinoille ja ravintoloille. Casinot sijaitsevat hotellien alatasoissa ja useimmat ovat kooltaan valtavia. Hotellien sisätilat ovat myös isoja nähtävyyksiä, joissa ihmiset vaeltavat sankoin joukoin. Sisällä saattaa olla puutarhaa, lintupuistoa, huvipuistoa, jättimäisiä esiintymislavoja jne. Kaikki on valtavan suurta.

Oma hotellimme sijaitsi aika keskellä Strippiä, joten siitä oli tavallaan lyhyt matka molempiin suuntiin. Kuljimmekin kävellen, vaikkakin kartalla lyhyeltä näyttänyt matka olikin usein oikeasti paljon pidempi. Perille aina päästiin ja takaisinkin vielä.

Mahtavin hotelli lienee Bellagio, jossa on maailmankuulut suihkulähteet, sisällä upea puutarha ja paljon muuta. Kooltaan siis aivan valtava. Tuosta hotellista varmaan löytyvät ne kaikkein kalleimmat huoneetkin. Bellagion ostoskadulla liikkeet ovat lajia Dior, Vuitton, Gucci jne.

Koko reissumme ensimmäisenä päivänä auton ikkunaan lensi kivi ja siitä jäi iso lommo. Kysyimme autovuokraamosta, miten tämän kanssa menetellään ja sieltä vastattiin, että olisi hyvä kätdä autoa näyttämässä vuokraamossa. Ja tämän päätimme tehdä nyt Vegasissa. Siinäpä kävikin sitten niin, että auto meni vaihtoon. Tarkempaa selitystä ei saatu, vaihdettiin vain autoa. Tilalle tuli samanlainen GMC, tosin enemmän ajettu ja vähän vähemmillä hienouksilla. Vaihto sujui näppärästi, huomattavasti helpommin kuin itse vuokraus. Toivotaan, että tällä päästäisiin New Yorkiin asti.

Vaikka hotellihuoneita saa hyvinkin edullisesti, niin kaikkeen muuhun saa kyllä tuhlattua helposti rahansa, jos haluaa. Liikkeet ovat pääosin merkkiliikkeitä ja hintaa löytyy. Ruokailu on vähintään Suomen hinnoissa ja pikkumyymälöissä elintarvikkeet maksavat hurjasti. Kaikkea on kuitenkin tarjolla. Yökerhot ja casinot jäivät meiltä luonnollisesti väliin, koska lasten kanssa matkalla ollaan. Niiden hintatasosta ei ole käsitystä, villi veikkaukseni on, että rahaa saa palamaan. Casinoiden läpi toki kuljettiin, koska kulkureitit hotellien sisällä menivät casinoiden poikki. Hotellien sisällä on opasteet, mihin suuntaan on mentävä, että pääsee johonkin toiseen hotelliin. Nämä kompleksit ovat niin isoja, ettei sitä voi mitenkään kuvista hahmottaa. Esimerkiksi Bellagion casinoalue tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan ja käännyitpä minne tahansa, se vaan jatkui.

Vegasista voisi kertoa vaikka mitä. Mieletön paikka, jonne kannattaa mennä, jos suinkin on mahdollista. Jos jotain kysymyksiä tulee, niin voin yrittää vastailla niihin vaikka kommenttikentässä.

Matka kuitenkin jatkuu, vaikka olisihan tuolla voinut viikonkin asustella. Nyt jo Arizonassa ja seuraavana kohteena Grand Canyon. Yöpymispaikan taso laski justiinsa luksushotellista erittäin vaatimattomaan motelliin. =D